Hanaporin Kaupunki

Padasjoen kunnan Auttoisten kylässä on oma kaupunki, Hanaporin kaupunki. Kaupungin asuttaminen alkoi 1600-luvulla. Sen aikainen  “asemakaava” salli melko tiheän rakentamisen, sillä kaupungin pääkadun, Hanaporinkadun varrella oli noin sata vuotta sitten 170 metrin matkalla 17 taloutta ja 56 rakennusta, joissa asui 65 henkilöä. Kaupungin rakentamiselle antoi alkusysäyksen se, että ruoduissa olevat talot rakensivat sotilailleen asuntoja tälle yhteisessä omistuksessa olleelle sotilasmaa-alueelle.

Kaarle XI aikana 1682 tuli laki ruotuväkilaitoksesta, mikä määräsi, että 2-3 talon tuli muodostaa ruotu, jonka tuli kustantaa ruotusotamies. Ruodun tuli rakentaa sotamiehelle torppa asuttavaksi ja antaa tilkku maata pelloksi. Valtio maksoi sotilaalle vuosipalkkaa 6 hopeataalaria, asepuvun ja aseet. Lisäansioita sai työskentelemällä ruotunsa taloissa.Tarpeettomalle sotilasmaa-alueelle rakensivat myös sahan ammattilaiset asuntojaan.

Ruotuväkilaitos lakkautettiin v. 1810 ja maa jaettiin ruodussa olleiden talojen kesken. Jaon myötä mökkiläiset joutuivat jonkun talon alaisuuteen. Varsinainen jako suoritettiin 1880 isojaon täydennyksen yhteydessä. Jaon seurauksena muodostui hyvin erikoinen sarkajako tälle kolmion muotoiselle alueelle. Mäen päältä (“Sarkainmäeltä”) lähtee 16 sarkaa samasta kivipyykistä, mistä sotilassarkojen rajat lähtevät viuhkamaisesti rinnettä alas. Rakennukset sijaitsivat sarkojen alapäissä Hanaporinkadun varrella. Sarat ovat n. 200 metriä pitkiä, leveys talojen suuruuden mukaan, leveinkin alle 20 metriä.

Hanaporin kaupunki eli parhainta kukoistustaan 1900-luvun alkupuolella. Asukkaista löytyi hyvin monenlaisia ammatinharjoittajia mm.: kuppari, hammaslääkäri, hieroja, tietäjä, suoneniskijä, sorvari, suutari, seppä, puuseppä, maalari, paimen, puukellontekijä, rukkimestari, muurari, raateli, eläinlääkäri, tallukantekijä, parkkaaja ja kahvilanpitäjä.

Kaupungin pääkatu lähtee Kylänraitista Punnimäen kohdalta. Mäen päälle v. 1892 valmistuneeseen koulurakennukseen oli muuttanut koulu Rouvilan talosta. Eräs koulun erikoisuus oli katolla ollut tuuliviiri, jonka akseli tuli luokkahuoneeseen, missä lattialla olleesta kompassitaulun viisarista nähtiin tuulen suunta.

Mäen alla oli kelloseppä Siljanderin liike. Hän toimi myös lehtiasiamiehenä. Lehdet tulivat tänne  nipussa. Posti tuli kerran viikossa hevosella osoitteella Evo Auttoinen.  Puhelin tuli Auttoisille 1898. Keskus sijaitsi kellosepällä ja keskuksenhoitajana toimi Iida Siljander.

Mäki-Heistolan  talo on aivan kaupungin portilla. Tämän talon historia sisältää hyvin värikkäitä tapahtumia. Isäni kertoi eräästä tällaisesta.  “Mäk-Heistolassa” vietettiin n. sata vuotta sitten syksyisenä viikonloppuna häitä. Illan mittaan siellä oli jonkinlaista tappelua kunnes sisällä hääjoukossa alettiin ammuskella. Syntyi kauhea pakokauhu. Häävieraat pakenivat ikkunoista pimeään syysyöhön. Yksi kuollut ja muutama haavoittunut oli illan tulos.

Kylän nuorisolla oli tapana kokoontua Mäk-Heistolan portin edessä oleelle pienelle aholle sunnuntaisin odottamaan kirkosta tulijoiden paluuta. Kun kirkkokansa oli palannut sai nuoriso aloittaa kiekosen peluun Hanaporin kadulla. Peliareena oli hyvä kun talot olivat aivan tiessä kiinni molemmin puolin katua ja rakennusten väleissä olivat tiiviit riukuaidat.

Hanaporinkatu yhteen rakensi 1850-luvulla asumuksensa Hauholta tullut räätäli Juho Linden. Hänestä tuli pitäjän räätäli, jolla oli ensimmäinen ompelukone. Linden kiersi talosta taloon tehdessään työtä. Räätäli Lindenillä oli asumuksensa yhteydessä pieni kauppaputiikki. Kuntakokous hylkäsi 30.12.1872 Lindenin viinanmyyntianomuksen.

Lindenille tuli tätiään hoitamaan Mikkolan Santra (s. 1888). Santra oli tosi ahkera ja uskovainen ihminen. Hänen sanontansa oli “otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän”. Hän myös toteutti sen. Samanaikaisesti hän hoiti tätiään, hoiti karjan ja kävi rakennuksilla töissä. Mm.1939 hän hoiti aamulla karjan, meni jalkaisin kirkolle töihin kuntalan rakennukselle muurarin apulaiseksi (matka 13 km sivu). Hän vei mennessään karjan laitumelle kirkkotienmaahan. Illalla töiden jälkeen toi karjan kotiin, hoiti sen ja aamulla sama uudestaan. Vielä 1950-luvulla hän kävi karjanhoidon lisäksi jalkaisin Nyystölässä  kunnalliskodin rakennuksella töissä. Santra eli yli 90-vuotiaaksi.

Räätälin jälkeen oli kadun varressa seppä Vihtori Skarpin asunto. Myöhemmin paikassa asui sepän apulainen Kustaa Murto. Tällä kohtaa kadun toisella puolella asui Kaivolan Kaisa, jonka poika Juho oli maalari. Kaivolan Kaisalta jatkettaessa oli vastassa koko kaupungin sykkivä sydän - sepän pajarakennus, jonka rakensi  (1885-90) seppä Vihtori Skarp (myöhemmin Kari). Pajassa ja pajan ympärillä oli toimintaa. Alasimen ja ahjon ympärillä työskentelivät ammattitaitoiset sepät oppipoikineen. Hevosia riitti jonoon asti kengitettäviksi. Pajan pihalla oli kaupungin kaivo.

Vihtorin sepäntaitoja jatkoi poika Kalle Kari. Kalle oli sympaattinen, huumorintajuinen seppämestari joka ei jäänyt sanattomaksi. Varsinaisten pajahommien ohella seppä poisti särkeviä hampaita ja hoiti sairaita eläimiä kuntoon. Seppä Kari veti mm. sijoiltaan menneen jäsenen paikoilleen ja lastoitti luunmurtuman.

Minulle on jäänyt mieleen jokatalviset sepän polttopuutalkoot 1940 ja 50-luvuilta. Kylän isännät riensivät kilvan hevosineen viemään puukuormaansa. Tarjoamiset olivat niin hyvät, että isännät eivät muistaneet lähteä kotiinsa hakematta. Pajarakennusta vastapäätä oli Helanderin asunto.

Kauempana pääkadusta oli harmaapartaisen eläkkeellä olevan Vaasan pataljoonan kapteenin, Knut Wadanstjernan asunto. Kapteenilla oltiin herraskaisempia. Heillä oli uloslämpiävä sauna ja erilaisia istutuksia pihalla. Kapteenilla kävi kylässä korkea-arvoisia sotilashenkilöitä ja mm. maaherra. Nämä vierailut tapahtuivat komeilla hevosvaljakoilla.

Hanaporinkatu 5 asui vanhapoika Nikodeemus. Hän teki talvella tallukoita ja rakenteli kesällä taloissa aitoja. Hanaporinkatu 6 asui suutari Kalle Sarkala perheineen. Hanaporinkatu 7 Sahlberg hallitsi tätä neljän aarin alaa. Tontille oli rakennettu asuinrakennus, sauna, lato, navetta ja kaksi aittaa.
Hanaporinkatu 8: Puustellissa  asui eläkkeellä oleva entinen valtion virkamies, senaatin kirjuri Frans Mikael Strandt. Eläkkeellä ollessaan hän suoritti erilaisia asianajotehtäviä mm. käräjillä.

Vuonna 1900 osti Adam Puustelli tämän sotilastorpan. Tämä Puustellin vaari eli yli 100-vuotiaaksi. Vaarilla oli erittäin huono kuulo ja hänellä oli tapana kävellä keppineen keskellä tietä. Kerrankin auto oli ajanut vaarin perässä jo pidemmän aikaa. Kuljettaja meni vaarin luo ja kävi vaaria käsipuolesta kiinni taluttaakseen hänet tiensivuun. Vaari tuumasi tähän “ ei ole mihinkään kiire”. Adam Puustelli kaatui liukkaalla tiellä, loukkaantui ja joutui sairaalaan, missä sairastui keuhkokuumeeseen  ja kuoli 102 vuotiaana.  Asumista Puustellissa jatkoi vaarin poika Topias Leivo perheineen. Topias oli kunnan metsänvartija ja kylän henkisen elämän kulmakivi.

Palataan kaupungin asukkaiden esittelyssä kadun toiselle puolelle. Sepän pajan jälkeen oli Heikki Laxin asumukset. Heikki oli sepän apumies lietsoen ilmaa ahjoon ja löi moukarivasaralla vuorottain itse seppämestarin kanssa.

Seuraavana oli paimenen Tiinan mökki. Tiina oli yksinäinen leski. Tiinalla oli hoidettavana useamman talon karjat koska ne kulkivat yhdessä. Illalla paimenella oli kotiin tullessa tuomisina jotain päivän aikana tekemiään tuotteita joko luutia, vispilöitä, vihtoja tai tuohisia. Paimenen mökissä toimi tuhannen riemun kahvila. Ei ole tiedossa mitä kaikkia palveluita ko. kahvila tarjosi.

Paimenen mökin jälkeen oli Matlienan savupirtti, missä asui Matliena aikamiespoikansa Vihtorin kanssa. Tämä kylän viimeinen savupirtti purettiin v. 1935. Sitten seurasi sotamies Juho Skarpin asunto. Skarp oli eläkkeellä  oleva vanha sotamies Turkin sodan ajalta. Sotamies Skarpin ja seuraavan naapurin Takalan asumukset olivat hyvin lähekkäin. Välillä oli portti josta juuri ja juuri pääsi hevospelillä.

Rehtilän Hetan asunto oli aivan Takalan tuntumassa. Hetan asunto oli tuohikattoinen Hanaporin toinen savupirtti. Kahden sylen päässä savupirtistä oli pystypuista kyhätty kota. Heta oli hieroja ja kuppari.
Samaan tiiviiseen asumusryppääseen liittyi seraavana Ranta-Karoliinan rakennukset. (aitta, lato, pirtti ja kiinteästi pirtin seinustalla navettakoppi lehmälle). Karoliina asui yksikseen koska poika oli häipynyt nuorena maailmalle.

Nyt  on aika siirtyä kadun toiselle puolelle. Siellä on Äyräpään Eevan asumus. Auttoisille oli tullut puhelin, minkä toimintaa “Äyreän Ieva” ihmetteli. Eeva päätti testata puhelimen toimintaa omalla tavallaan, vieden Hämeenlinnassa olevan poikansa saappaat puhelinpylvään juurelle: “jos noit lankoja myölen sana kulkia, nin kait niit myölen kulkia saappaatkin pojalle Hämiänlinnaan”.

Hanaporin viimeinen asumus oli Punnila, jonka perusti Teiskosta kotoisin ollut monitaitomestari Henrik Könni. Hän teki mitä vain halusi. Oli seppä, muurari, puuseppä, rukkisorvari ja keksijä. Könni teki aika näyttäviä seinäkelloja, missä oli yksi tunnit näyttävä viisari. Rattaat oli sorvattu visasta. Könnin kuoltua 1900 Punnilan rukkiperinteitä jatkoi Nestori Rajulin.

Nyt 2000-luvulla ei voi kuin ihmetellä, miten monipuolista ja värikästä oli elämä sata vuotta sitten  Hanaporin kaupungissa. Jälkipolville on jäänyt vain kuvia ja kirjoitettuja muistoja niistä ajoista.  Millainen nähtävyys olisi koko katu, jos rakennuskanta olisi säilynyt.

Muistiin merkinnyt 2009,

Matti Jaakkola

Liitteenä ohessa Pentti Vuorisen piirros Hanaporista vuodelta 1900.