Pilottikylä
Vuonna 1995 Päijät-Hämeen liitto kyseli halukkaita pilottikyläkokeiluun. Mukaan valittiin viisi kylää, joiden mukana oli Auttoinen-Neroskulma. Seuraavana vuonna alkoi uurastus. Polku oli kivinen, koska kellään ei ollut selvää kuvaa mitä pitäisi tehdä, vaan jokainen opetteli siinä sitten. Tässä tuhrautui runsas vuosi.
Vuonna 1996 sai pilottikylät kyläsuunnitelmansa kokoon. Suunnitelmiin sisältyi kehittämishankkeiden lisäksi kylien historiaa. Niillä oli tarkoitus vakuutta kylien kehittämiskelpoisuutta. Suunnitelmiin oli kirjattu toiminnaksi esim kylälehden julkaisu, kyläkohtaisen kulttuuriympäristöohjelman teko, tärkeänä pidettiin kulkuyhteyksien parantamista. Suunnitelmissa ollut KyläBussi, joka myi käsiteollisuustuotteita ja markkinoi kyliä, liikkui hetken aikaa. Maatalon parkkipaikalle markkinatoimintaa ja pestipalvelua pyörittävää osuuskuntaa perustettiin. Työosuuskunta Apujalka toimi hetken ja sitten se siirtyi pöytälaatikkoon, koska työntekijöistä tuli pulaa.
Vuoden 1997 keväällä kysyttiin puheenjohtajan sosiaaliturvatietoja hakemukseen. Vielä nousi seinä pystyyn, kun kyläyhdistys ei ollut maataloutta harjoittava henkilö ja Auttoisten rekisteröityminen oli vasta alkutaipaleella. Silloin meinattiin laittaa hanskat tiskiin.
Syksyllä 1997 alkoi tapahtua, koska olimme niin kiukkuuntuneita tilanteeseen. Saimme vihdoinkin yhdistyksemme rekisteröidyksi ja se helpotti toimintaa toimintaa tuossa EU -byrokratian koukeroissa. Ensin raivattiin uuden jääkiekkokaukalon pohjaa, mutta tuli seinä vastaan. Rahoittajaksi ei löytynyt kuin kunta. Kiitos kuitenkin kunnan mukana pysymisen ja homma eteni, että Hanapori Areena valmistui koulun viereen talveksi 1998-1999.
Teimme myös kyläympäristöohjelman ja hoitosuunnitelman, joka meni laajempaan jakeluun ympäristökeskuksen avulla. Siitä on ollut hyötyä, kun kyliin tehtiin rantaosayleiskaavaa. Niitä on voitu pitää eräänlaisina työkaluina suunnitelmissa.
Lisäksi kunnostettiin kaksi uimarantaa ja rakennettiin yksi ihan uusi.
Valtakunnallisessa melontaesitteessä mainitun Suomenjoen rantoja raivattiin ja sinne tehtiin nousu- ja laskupaikkoja.
Lisäksi myytävistä tonteista on tehty esite. Kaikkiin näihin saatiin kyläympäristöohjelman hoitosuunnitelman kautta rahoitusta TE-keskuksesta.
Auttoisten Maataloa remontteerattiin LEADER-rahoituksella. Maataloon vedettiin mm. vesijohdot, lattiat tilkittiin, rakennettiin sisä-wc ja keittiö kunnostettiin. Siellä kelpaa nyt pitää juhlia! Pihaa kunnostettiin mm. laittamalla 300 kurttulehtiruusua.

Suomenjokea
Kuva Eila Ala-Savikota
Lisää kyläprojektikokemuksista kertoo Aila Heinäjoki, puh. 040-7205148 |