Tältä sivulta löytyy
Nyt olisi aika kerätä kyliltä vanha tietous talteen
Siihen tarvittaisiin haastattelijoita sekä haastateltavia. Ottakaa yhteyttä!
Tapio Kiviniemi, gsm. 0500-331 858
Niinikosken asukkaat Ruotsista?
Kukaties, mutta ei välttämättä. Niinikoskelta on kuitenkin tehty kolme
kivikautista esinelöytöä. Niiden perusteella voidaan olettaa, että
kivikauden mies liikkui tai peräti asui perheineen näillä mailla jo
ennen ajanlaskumme alkua.
Vain Mallusjärven rantamilta on kivikautisia esinelöytöjä Niinikoskea enemmän. Näiden kahden kylän alueelta löytyneisiin esineisiin lienee syynä rikkaat metsästysmaat ja kalaisat vedet. Ehkä jokirinteillä on jossakin ollut jo kaskiviljelyä.
Yhtään pronssi- ja rautakauden aikaista varmaa löytöä ei ole tehty koko Orimattilan pitäjän alueelta.
"Mutta mitä kansaa se oli, joka esihistoriallisena aikakautena asui näillä seuduilla?" kysyi Hardén. Esihistoriallisten löytöjen perusteella on päätelty, että Länsi-Suomen asutus aina Kymijokeen saakka tuli lännestä. Asukkaat Orimattilan alueella olivat todennäköisesti ruotsista tulleita kivikauden asukkaita tai vain metsä- ja kalamiehiä. Lähes kaksi vuosituhatta on hämärän peitossa Niinikoskenkin myöhemmästä asutuksesta. Vasta vuodelta 1539 on kirjallista tietoa saatavissa koko Orimattilan pitäjän oloista. Kuningas Kustaa Vaasan säätämät maa-, manttaali- ja verokirjat antavat jokseenkin tarkkoja tietoja kylien talo- ja miesluvusta sekä tietenkin verojen suuruudesta, laadusta ym. seikoista.
Todistetusti Hollolasta
Niinikoski on ainoa kylä Orimattilassa, josta kirjalliset lähteet suoraan ilmoittavat, mistä ensimmäiset asukkaat ovat paikkakunnalle siirtyneet. Hollolan kihlakunnan lainlukijan Petter Hertzighin Niinikoskella 6.8.1618 päiväämässä rajantarkastuskirjassa kylämme nimenä on Raikkola. Lisäyksenä on kuitenkin maininta: "jota kuitenkin vanhojen verokirjojen mukaan, samoin kuin jalosukuisen laamannin herra Erik Flemingin antamassa Kuivannon pergamenttikirjeessä v:lta 1538 kutsutaan Niinikoskeksi ja jonka asukkaat ovat Hollolan pitäjän Lahden kylästä tänne muuttaneet."
Niinikoski nimi johtunee kylämme läpi juoksevasta joen (Haltia-joki, aikaisemmin Alikylänjoki) muodostamasta koskesta, jonka rannalla on kasvanut niinipuita (metsälehmus).
Raikkola-nimitystä on käytetty jo ainakin v. 1564, jolloin se esiintyy manttaalikirjassa johtuen Raikko-nimisestä henkilöstä.
Vuoden 1539 taloluettelossa Niinikoskella mainitaan olleen yksi talo, jossa
kolme jousta, samoin vielä v.1544. Talon haltijaksi mainitaan maakirjassa
Olavi Laurinpoika. Kylä ei ole voinut olla kovin paljoa aikaisemmin asuttu.
Jousien lukumäärä ilmaisi sen käyttöön pystyvät miehet taloissa.
- Esihistoria: Aikakausi, jolta ei ole kirjoitettua muistitietoa, ainoastaan esinelöytöjä.
- Kivikausi päättyi Suomessa n. 400-300 v. eKr. Pronssi- ja rautakausi olivat sen jälkeen.
- Historiallinen aika: Aika, jolta kirjoitettua tietoa.
Tietolähteenä Atte Hardénin Orimattilan pitäjä-kirja.
Tapio Kiviniemi

