|
ELVIS-TAPAHTUMA
JYVÄSKYLÄN VIIHDEMESSUILLA
OEPFC
of Finland osallistui Jyväskylän Paviljongissa Vapaa-aika 2006 -messujen
yhteydessä la 25.3.2006 järjestettyyn Viihdemessuihin omalla
pienimuotoisella osastollaan, jossa esiteltiin Suomen
Elvis-kerhon toimintaa. Tapahtumaa jatkettiin
musiikillisella iltaosuudella Palokan Viihdekeskuksessa
Elvis-iltamien merkeissä.
Esitämme tässä yhteydessä lyhyen
kuvallisen katsauksen Viihdemessujen ja Elvis-iltamien tunnelmiin.
|
|
|
|

|
Jyväskylän Viihdemessuilla
25-26.3.2006 OEPFC of Finlandin messuosastolla oli esillä Erkki
Kallion kokoelmista poimittuja harvinaisia Elvis-levyjä sekä suomenkielisiä
Elvis-elokuvajulisteita. Esillä oli myös kaikkien The King
-lehtien kansikuvat - kaikkiaan 100 kappaletta - jotka kerho on julkaissut
21 toimintavuotensa aikana. Lisäksi osastolla oli fan clubin
sekä Stuntmanin myyntipisteet. Messujen aikana paikan päällä
kävi tutustumassa fan clubin toimintaan kymmeniä Elvis-asiasta
kiinnostuneita ihmisiä.
|
|
 |
Viihdemessuilla esiintyi
Kaliforniasta kotoisin oleva tribuutti-artisti Eric Ray, joka
heitti pienen setin tulevasta illan keikastaan, joka
pidettäisiin Elvis-iltamissa Palokan viihdekeskuksessa
myöhemmin samana iltana. Elvis fan clubin presidentti Hannu
Ignatius haastatteli Eric Ray'tä messulavalla ja Eric kertoi
taustoistaan Elvis -esiintymisten saralla, sekä
teettämistään puvuista. Eric vieraili myös OEPFC:n
messuosastolla päivän aikana jakamassa nimikirjoituksia,
samoin kuin juttelemassa Elvis-fanien kanssa.
|
|
|

|
Palokan viihdekeskuksessa la 25.3 järjestettyihin
Elvis-iltamiin saapui suuri joukko ihmisiä Eric Rayn showta
katsomaan. Eric heitti illan aikana kolme erillistä settiä
kolmen eri puvun kanssa. Kappalelistalla mukana oli mm. That's
All Right Mama, King Creole, Johnny B. Goode, Promised Land, A
Big Hunk O' Love, sekä A Little Less Conversation. Esitykset
saivat osakseen innostuneen vastaanoton, ja viimeisen settinsä
päätteeksi Eric heitti vielä encorena My Wayn.
Iltamissa kuultiin lisäksi runsaasti Elvistä levylautaselta,
samoin kuin useita karaoketulkintoja Elviksen kappaleista. Elvis
fan clubin jäsenille oli järjestetty maksuton bussikuljetus
Jyväskylän keskustasta Palokkaan ja takaisin. Tästä, ja
OEPFC:n messuosastosta, ensisijainen kiitos kuuluu
Elvis-tapahtuman järjestäjälle, Jyväskylän Paviljongin
Raimo Viljalalle, joka oli nähnyt vaivaa tapahtuman
onnistumisen eteen. |
|
|
Kuva: Kari Porsman
|
|
Teksti:
OEPFC/VR
26.3.2006
Kuvat:
VR & Kari Porsman
|
|
|
|
Yhteistyössä
mukana:
 |
|