Kyseessä oli eräs harvoista muistotapahtumista Suomessa, joka
pidettiin Elviksen kuoleman 30-vuotispäivän kunniaksi.
Etukäteen tapahtumaa oli mainostettu mm. Mtv 3:n Huomenta Suomi
-ohjelmassa, samoin kuin muissakin medioissa. Laajan promootion
ansiosta paikalle olikin tiensä löytänyt suuri joukko
Elvis-faneja kansoittamaan tätä Itäkeskuksessa sijaitsevaa
ravintola-baaria. Paikalla oli myös Suomen Elvis fan clubin
virallinen edustus, joka toi terveisensä kaikille
osallistuneille.
Tapahtumassa pääpainon sai Elviksen musiikin esittäminen eri
muodoissaan. Idän Pisteessä oli tarjolla Elvis-karaokea
useamman tunnin ajan, samoin kuin Elvis-musiikkia
levylautaselta. Karaokessa kuultiin lukuisia taidokkaita
tulkintoja, kuten "King Creole", ja kansa näytti
muutoinkin viihtyvän.
Pääesiintyjänä oli Suomessa pitkän linjan
Elvis-imitaattorina tunnettu Omar, joka veti illan ja
yön aikana kaksi settiä lävitse. Ensimmäisen setin aikana
paikalla oli myös The Voice -television kuvausryhmä, joka
tallensi parhaat tunnelmapalat myöhemmin syksyllä kanavalla
esitettäväksi. Filmille tarttui mm. Omarin saapuminen paikalle
asiankuuluvassa jenkkiraudassa, samoin kuin hänen
esiintymistään.
Omarin toinen setti alkoi keskiyöllä, olihan kyseessä "Midnight
Show". Setin alussa Omar nousi jakkaralle ja rokkasi
kappaleen "Blue Suede Shoes" tahdissa. Kaikesta näki,
että Omar esiintyi täydellä sydämellä, ja hän otti
yleisön vahvasti mukaan tunnelmoimaan. Kovin vakavasti ei
kuitenkaan muisteltu, siitä osoituksena olivat mm. lukuisat
Elvis-peruukit ja aurinkolasit, joita oli nähtävissä monilla
osallistujilla.
Myös muut esiintyjät ja promoottori Ari Lahikainen olivat
mukana tapahtuman takana, ja tämä takasi tapahtuman hyvän
hengen ja onnistumisen. Ilta todisti jälleen kerran sen, että
Elviksen muisto elää edelleen vahvana fanien sydämissä!
|
 |
|
Omar illan toisessa Elvis-setissä... |
|
 |
Elvis-karaoke
täydessä vauhdissa...
|
 |
Illan
aikana Omar kertoi fan clubille arvostavansa
korkealle clubin toimintaa Suomessa. |
|
|
|