|
|
 |
|
Ed Bonja kertoi
kiertue-elämästä kyselytunnin aikana.
|
Ed Bonja vierailee Suomessa elo-syyskuussa Kotkassa esillä
olevan valokuvanäyttelyn tiimoilta, ja saapui sen alla myös
Elvis-kesätapahtumaan Mikkeliin. Alan harrastajilla oli
mahdollisuus kysyä Edilta iltapäivän aikana mieltään
askarruttavia Elvis-kysymyksiä runsaan tunnin pituisessa,
yleisölle avoimessa kyselytilaisuudessa.
Tilaisuuden aikana Ed kertoi taustoistaan, sekä värikkäitä
muistojaan valokuvaamisesta Elvis-konserteissa, sekä myös
kiertueorganisaation hoitamisesta hektisten 70-luvun
konserttivuosien aikana.
|
|
Iltapäivän
aikana pidettiin myös Elvis-tuotteiden huutokauppa, jossa
harvinaisuudet vaihtoivat omistajaa OEPFC:n presidentti Hannu
Ignatiuksen meklaroimana. Tämän jälkeen esitettiin harvinaista konserttikuvamateriaalia sisältänyt koostevideo,
jota oli tullut seuraamaan täysi salillinen kiinnostuneita
faneja. Iltapäivän päätti vielä elokuiselle
USA-matkalaisten ryhmälle suunnattu infotilaisuus, jossa
käytiin lävitse matkaan liittyviä käytännön seikkoja.
Päiväosuuden päätyttyä oli edessä muutaman tunnin
hengähdystauko ennen iltatapahtuman musiikillista ilotulitusta.
|
|
|
 |
|
OEPFC:n
presidentti Hannu Ignatius jututtaa Pekka Heliniä
illan toisen
setin alkajaiseksi. |
|
Tämän vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta Elvis
Presleyn kuolemasta, ja hänen muistonsa elää edelleen myös
suomalaisten fanien sydämissä. Järjestyksessään jo 21. valtakunnallinen Elvis-kesätapahtuma
pidettiin tänä vuonna itäisessä Suomessa, Mikkelissä 21.7,
jossa toteutui upea Elvis-täyteinen viikonloppu.Elvis-kesätapahtuma
sijoittui aivan Mikkelin keskustaan; majoitus ja
päivätapahtuma oli Cumulus
Mikkelissä, ja itse iltatapahtuma pidettiin samassa korttelissa
sijaitsevassa Ilona Baarissa.
Tämän vuotisen tapahtuman vetonaulaksi paikalle oli
kutsuttu Elviksen kiertuemanageri, valokuvaaja Ed Bonja. Tapahtumaan
osallistui jälleen perinteiseen tapaan suuri joukko
Elviksen musiikin ystäviä ympäri Suomea viettämään mukavaa
musiikkipainotteista viikonloppua.
|
|
|
|
 |
|
Päivätapahtuman
aikana oli mahdollisuus kartuttaa omia Elvis-kokoelmiaan, sillä
paikalla olivat kaikki Suomen johtavat Elvis-tuotteiden myyjät. |
Iltatapahtuma
potkaistiin käyntiin Ilona Baarissa kahdeksan aikoihin illalla
DJ:nä toimineen Daddy O' Tähtisen johdolla. Daddy tanssitti
juhlakansaa myös bändien taukojen aikana, sekä loppuillasta
taattujen levyvalintojen siivittämänä.
Tapahtuman pääesiintyjä Pekka Helin Hipsters veti illan ja
yön aikana kolme pitkää Elvis-settiä, jotka käsittivät
Elviksen tuotantoa monipuolisesti 50-luvulta aina 70-luvulle
saakka. Tätä svengaavaa menoa oli tullut seuraamaan yli
kolmesataa henkeä.
|
 |
|
Pekka Helin
Hipsters vauhdissa illan ensimmäisen setin aikana... |
|
|
Tarkempi
meeting-raportti on luettavissa The King -lehdestä 3/2007!
|
|
Teksti: Ville Rainisto 22.7.2007
|
|