![]() |
||||
"ELVIS FOREVER" Kylpylähotelli Rauhalahdessa |
||||
Elvis Presleyn nostalginen musiikki oli pääosassa kylpylähotelli Rauhalahdessa, Kuopiossa 28.3.2009 järjestetyssä "Elvis Forever" viikonlopputapahtumassa. Tämä tapahtuma oli suoraa jatkoa edelliskesänä pidetyllä vastaavalle happeningille, jolloin Rauhalahdessa vietettiin samalla Suomen Elvis fan clubin valtakunnallista kesämeetingiä. Samaisessa kylpylähotellissa on vietetty viime vuosina lukuisia "forever" teeman alla olevia musiikillisia tempauksia. Elviksen musiikin ympärillä rakennettu kokonaisuus tuli jälleen keräämään mukavasti menestystä ja osallistuja Savon alueelta. |
||||
Rauhalahdessa esiintyivät tässä maaliskuun 2009 lopun tilaisuudessa legendaarinen suomalaisen rock-musiikin pioneeri Jussi Raittinen & The Boys, sekä myös edelliskesän Elvis-tapahtumasta tuttu Kim Willman & King Creole Band, tuolloin Kim tosin esiintyi hieman erilaisella taustakokoonpanolla kuin tällä kertaa. Musiikillisesti "Elvis Forever" oli nimensä mukaisesti omistettu joka tapauksessa yksinomaan Elviksen tunnetuksi tekemälle musiikille. |
||||
Yhteistyössä tilaisuutta järjestämisessä olivat kylpylähotellin lisäksi myös Suomen Elvis-kerho ja sen Kuopion paikallisjaosto jäsenaktiivien myötä. Pitkälti heidän työn tuloksena illan bändiesiintymisten ympärille oli saatu kehiteltyä myös mukavasti muuta Elvis-aiheista ohjelmaa. Aiemmin päivällä tarjolla olikin Elvis-tuotemyyntiä esim. cd-levyjen, dvd-levyjen ja mm. Elvis-mukien myötä. Kylpylähotellin ravintolan puolelle oli illaksi kehitelty laadukas Elvis-menu pikkupurtavasta suurempiin annoksiin, sopivasti Elviksen elokuva-aiheiden ympärille. Ravintolasalissa, tanssilattian ympärillä pyöri lisäksi koko iltatapahtuman ajan näyttävä "diashow" bändien taustalla - tuhansien Elvis-kuvien myötä. Samanaikaisesti illan bändiesiintymisten kanssa viereisessä pienemmässä salissa ihmisillä oli mahdollisuus osallistua usean tunnin ajan Elvis-karaokeen melko kattavan kappalevalikoiman siivittämänä. Illan aikana nähtiin ja koettiin monenlaista tunnelmointia Elviksen tunnetuksi tuomien kappaleiden kautta. Karaokekansa todisti mm. erään herrasmiehen heittäytymisen kappaleeseen "American Trilogy", jossa esiintyjä selvästi eläytyi koko olemuksellaan intensiivisesti kyseisen kappaleen mahtipontiseen tunnelmaan. |
||||
Suuren ravintolasalin puolella illan ja yön aikana Jussi Raittinen ja Kim Willman esiintyivät molemmat kahdesti bändiensa kanssa, ja väliajoilla ja yön päätteeksi kuultiin lisäksi Elviksen musiikkia levylautaselta paikallisen DJ Jussi Tuovisen toimesta. Kim Willman, joka aloitti musiikillisen ilottelun, esiintyi vauhdikkaasti, ja tarjosi yleisölle tällä kertaa Elviksen varhaisempaan 50-luvun tuotantoon painottuvat kattaukset. Mukana oli myös sopivasti myöhemmän ajan musiikkia. Näiden esiintymisten eräät huippukohdat koettiin mm. kappaleiden "So Glad You're Mine", "Mystery Train" ja "Bossa Nova Baby" aikana. Jussi Raittinen kertoi omien settiensä aikana runsaasti taustatietoa urastaan ja erityisesti Elviksen vaikutuksesta hänen musiikilliseen kiinnostukseensa 1950-lopun Helsingissä. Hänen ensimmäiset Elvis-levyhankintansa ajoittuivat juuri näihin aikoihin. Myöhemmän uransa aikana hän oli levyttänyt lukuisia Elviksen kappaleita englannin lisäksi myös suomen kielellä, joita Jussi esittikin settiensä aikana. Näihin suomenkielisiin esityksiin sisältyivät mm. käännökset kappaleista "Rip It Up" sekä "Loving You", lukuisten muiden hienojen esitysten lisäksi. Englanninkieliseltä puolelta kuultiin erikoisuutena hänen versionsa mm. kappaleesta "Promised Land" sekä "I Want To Be Free".
Teksti: OEPFC of Finland /vr |
||||