|

Rauman vanha
kaupunki.
Lauantai on perinteisesti ollut Elvis-tapahtuman pääpäivä,
kuten oli myös tällä kertaa. Rauman keskustassa, vanhan
kaupungin reunalla sijainneessa elokuvateatteri Iso-Hannussa
kävi pyörähtämässä suuri määrä Elviksen musiikin
ystäviä iltapäivän 4.7 aikana eri puolelta Suomea, samoin
kuin lähialueilta, ja näyttävän mainonnan ansiosta myös
ohikulkijoitakin. Uteliaita silmäpareja keräsi erityisesti Elviksen kiertuemanageri,
myös valokuvaajana tunnettu Ed
Bonja, joka oli saatu paikalle tilaisuuden vetonaulaksi. Suomen
ystävänä tunnettu Bonja on nähty maassamme viime vuosina
useasti aiemminkin. Luonnollisesti paikalla olivat Suomen
johtavat Elvis-tuotteiden myyjät, joten saatavilla oli lähes
kaikkea keräilytuotetta mitä vain ajatella saattaa.

Ed Bonja ja Hannu Ignatius
keskustelivat Elviksestä Iso-Hannussa 4.7.09.
Iltapäivän aikana Elvis fan clubin presidentti Hannu Ignatius
sekä Ed Bonja keskustelivat 70-luvun Elvis-kiertueista
keskittyen tällä kertaa vuoden 1972 tapahtumiin. Nähtiinhän
samalla koostevideo, joka sisälsi osittain myös virallisesti ennen julkaisematonta videomateriaalia, joka oli
ikuistettu Elviksen kevään 1972 kiertueelta "On Tour"
filmausten aikana. Tilaisuuden aikana Ed kertoi myös
taustoistaan kiertueorganisaatiossa, valaistusolosuhteista
lavalla, sekä jakoi joitakin hänen värikkäistä muistoistaan
konserttikiertueiden aikana.

Iso-Hannun teatterisali täyttyi
seuraamaan päivän Elvis-ohjelmaa.
Monivaiheisen Elvis-huutokaupan, joka päätti päiväosuuden, jälkeen
seurasi muutaman tunnin
hengähdystauko ennen iltatapahtuman musiikillista ilotulitusta.
Raumalla pidetyn Kesätapahtuman
kun kruunasi vielä illalla yökerho Bar Hovissa pidetty vauhdikas
musiikki-iltama Elviksen hengessä. Pääesiintyjä toimi myös
muutaman vuoden takaisesta tapahtumasta tuttu Pekka Helin Hipsters,
joka veti illan ja
yön aikana kolme pitkää settiä painottuen Elviksen
tuotantoon. Tanssilattialla riitti vilinää bändin
esiintymisten aikana, sekä myös väliajoilla, jolloin
ammattitaitoinen Elvis-dj
huolehti ansiokkaasti Elvis-musisoinnista. Taustalla oli
nähtävissä lisäksi koko illan ja yön upea vaihtuva Elvis-diakuvasarja.
Tätä hyväntuulista hulabaloota ja sähköistä tunnelmaa
olikin saapunut paikalle seuraamaan runsaasti väkeä. Tapahtuma
oli edellisvuosien tapaan jälleen kerännyt etukäteen suurta
huomiota eri medioissa ja se keräsi ihmisiä paikalle ympäri
Suomea. Siitä kielii
osaltaan jo se, että Bar Hovin yhteydessä sijaitseva hotelli
Kalliohovi oli loppuunmyyty tilaisuuden johdosta jo toukokuussa,
ja ihmisiä oli tämän vuoksi majoittuneina myös useissa muissa keskustan
hotelleissa.
Erityiskiitokset järjestelyiden onnistumiselle
lankeaa raumalaiselle Toni Järviselle, joka toimi keskeisessä
asemassa tapahtuman valmisteluissa Rauman päässä. Joten kiitos hänelle, ja
suuri kiitos kaikille osallistujille!
|