Se, mitä tämän vuoden keväällä luin eri tiedotusvälineistä ei ollut
mieltä ylentävää luettavaa. ”Topi Sorsakoskella on todettu keuhkosyöpä.”
Tuon viimeisen sanan loppuosalla on aina ollut korvissani ikävä klangi.
Se puolestaan oli positiivista, mitä myöhemmin uutisoitiin: mies saa
hoitoja ja aikoo selättää riivaajan. Elokuun 13. päivä toi surullisen
tiedon siitä, kumpi veti kamppailussa pidemmän korren… Suomen kansan
rakastama laulaja ja clubin kunniajäsen 005 oli hiipunut pois.
| Eräänä pimeänä ja kylmänä talven varhaisaamuna 1986 istuin Rantakylästä kaupunkiin matkalla olleessa paikallisliikenteen bussissa Joensuussa. Oli vääntäydyttävä jälleen kauppikseen ja väsytti vietävästi. Jostain kuskin suunnalta kuului vaimeasti Hurmio-tango, laulaja oli ääneltään mielestäni Olavi Virran kuuloinen, muttei kuitenkaan Ola. Ja Ola-impersonaattoreita ei tietääkseni Suomessa ollut. Saman vuoden keväällä kuulin samaa koulua käyneen kiteeläisen automankasta Agentsin In Beat -pitkäsoiton. Se teki niin hyvän säväyksen, että kasetti pyöritettiin alusta loppuun kahdesti. Tuolloin sain tietää, että tämä samainen Agentsin laulusolisti oli myös Hurmio-kappaleen uusversion tulkitsija. Serkkuni oli innostunut myös Agentsista – ja niinpä asiat johtivat lopulta siihen, että 28.5.1987 serkkuni ja minä istuimme Joensuun Centrumin yläkerrassa sijainneessa Shemeikka-soittoravintolassa. Tuon illan esiintyjänä oli Topi Sorsakoski ja Agents. Tuohon aikaan harrastin keikkavalokuvausta, joten mukanani oli kamera sekä lisäksi clubin jäsenkortti Topille. Aioin pyytää hänet clubin uudeksi kunniajäseneksi. Keikka oli paitsi mannaa korville, myös sielulle ja intoa puhkuen änkesin esiintymisen jälkeen takahuoneeseen bändin juttusille. Asiani esitettyäni Pekka katsoi yllättyneenä jäsenkorttia ja totesi suurin piirtein: ”Ei helvetti, hieno juttu – kiitos!” Ja sen jälkeen posti alkoi kuljettaa luettavaa laulajalle, aluksi Helsinkiin J. Airaksisen toimiston osoitteella, sittemmin suoraan Ähtärin-kotiin. |
|
Seuraavana keväänä (-88) Agentsin silloinen komppikitaristi Hans Etholén
liittyi clubin jäseneksi – Pekalta saamiensa suositusten pohjalta –
Joensuun Karjalantalon keikan yhteydessä.
Kesän 1988 ehdottomiin kohokohtiin kuului Agents-keikkareissu Enon Vallisärkälle. Tuolloin mukanani oli muutama bändille teettämäni kuva edellisiltä keikoilta. Heti tanssipaikan pihalle saavuttuamme serkkuni tökkäsi kyynerpäällään kylkeeni: ”Hannu, kato, nuo huitoo sinua tuonne keikkabussille.” Olin ällistynyt. Pekka viittoili minua tulemaan bussin ovelle ja astuinkin sydän pamppaillen sisään ja annoin tuomani kuvat jätkille. Jotain siinä turistiinkin. Hieman myöhemmin, kun istuimme lavan kahviossa keikkaa odottamassa, Pekka tuli pöytäämme ja juteltiin tovi. Erityisen hyvin jäi mieleen eräs hyvässä alkuvauhdissa ollut miespuolinen Topi-fani, joka tuli hänelle sönkkäämään: ”Kuule Topi – mulla on kuule kaikki sun levyt!” Siihen idoli totesi rempseästi takaisin: ”No on sulla helvetisti levyjä!” Kaksi settiä käsittänyt pitkä keikka oli aivan loistava! Se alkoi solistin osalta Eevalla ja seassa oli myös ikuinen suosikkini Olet rakkain. Eräässä kohtaa keikkaa Topi sanoi mikkiin lähes maagiset sanat: ”Seuraavaksi kuningas Elvis Aaron Presleyn Little Sister!” Ja samaan aikaan Pekka ja Esa molemmat katsovat lavan eteen oikealle, niin sanotusti merkitsevästi, meikäläiseen. Olin enemmän kuin otettu!
| 90-luvun alussa fan clubillamme oli etuoikeutettu asema suomalaisten paikallisradioitten suhteen, sillä pidimme yhdessä ystäväni Matti Härkösen kanssa kymmeniä Elvis-puhelintoivekonserttiohjelmia ympäri maata. Erään Turun Radio Sadassa pidetyn maratonohjelman yhtenä puhelinhaastatteluvieraana oli Topi Ähtäristä. Tavoitimme miehen saunanlämmityspuuhista lauantai-iltana. Jutustelun loppupuolella kunniajäsen letkautti suorassa lähetyksessä mielipiteensä: ”Idioottihan se on, kuka ei Elviksestä tykkää!” |
 |
|
Matti Härkösen kanssa teimme syksyllä 1993 kunniajäseniämme esittelevään juttusarjaan haastattelun Pekasta. Miehen musiikillista taustaa koluttuamme puhuimme myös Elviksestä ja tietenkin clubista. Kysymykseen, kuinka hän arvottaa kunniajäsenyyttä, kuului vastaus: ”Mä arvostan sitä suuresti. Ja sitten arvostan vielä sillä tavalla, että se on näitä harvoja leuhkimisen aiheita meikäläisellä. Se on hienoo, se on ihan yhtä hienoo kuin aikoinaan tiistaisin tuli Aku Ankka, niin nyt tulee tää clubin lehti. Se on hienoa. Äitini on sellainen hyvin realistinen ihminen, ja hän ihmettelee suunnattomasti kun mä käyn postilaatikolla pyörällä ja tulee klubilehti, menen sitten sohvalle ja luen kannesta kanteen sen lehden. … Mun mielestä on hienoa, että lehti on olemassa ja sitä on mukava lukea. … Tää [fan club] poikkee siitä, että näitten nuorten ja kaikkien muittenkin fan clubien tyypeillä, niillähän on sellainen sanonta, että hetkinen otan selvää. Elvis-klubissa ei… niinkun siellä on niin asialle vihkiytyneitä henkilöitä, ei siellä kukaan kehtaa sanoo, että hetkinen otan selvää, kyllä sieltä tulee vastaus!” |
|
Erään kerran 2000-luvun puolivälissä kävellessäni Tampereen rautatieasemalta ajatuksissani suojatien yli Hämeenkadulle kuulin, kun joku huusi nimeäni. Lierihattuinen Sorsakoski oli Hämeenkatu 1:ssä sijainneessa kahvilassa kupillisella ja pyysi seuraansa. Ryystettiin kupilliset kuumaa ja juteltiin tuoreimmat kuulumiset; Pekka oli lähdössä syksyllä Floridaan ja totesi keikkatauon tulevan tarpeeseen. Hän kyseli kahdesta pojastani ja itseensä sekä Antti-veljeensä viitaten totesi pilke silmäkulmassa: ”No, ne ei varmaan paljon keskenään tappele?” Kaksi viimeistä tapaamiskertaamme osuivat nekin Tampereelle. Kun Agents-teki ns. Renegades-kiertueen syksyllä 2007, niin 13.9. ryhmä soitti myös Tullikamarilla. Pekka oli oivassa vedossa ja laulu kulki niin vanhojen bravuurien osalta kuin uusien Renegades-levytystenkin osalta. Tapasin bändin jäsenet takahuoneessa keikan jälkeen ja pyysin nimmarikuittaukset cd-levyvihkoseen. Pekka oli tapansa mukaan heti keikan jälkeen lähdössä eteenpäin autollaan, eikä jäänyt paikalle aikaa tappamaan. Kun myöhemmin omalla kotimatkallani katsoin levykannen kuittauksia, oli Pekka pistänyt oman kuvansa kohdalle: ”Kamulle, Topi Sorsakoski”. Viimeisen kerran näin tämän ”kamuni” tismalleen vuotta myöhemmin Tampere-talon Agents 30 vuotta -juhlakonsertin solistina. Siellä hän yhdessä Jorkan ja Haajan Veskun kanssa lauloi ”Tampereen muijat kuumaksi”, hyvin osaamallaan tavalla. Keikan jälkeen kävin onnittelemassa Esaa pitkästä ja muistorikkaasta taipaleesta, näin fanin vinkkelistä. Morjestettiin siinä myös Pekan kanssa – hän oli lähdössä kohti Hesaa Jorkan kyydillä. Kiittelin Pekkaakin hyvästä keikasta ja sitten morjestettiin, toistaiseksi lopullisesti…
|
|
|
Itse en jostain syystä
koskaan puhutellut laulajaa Topi Sorsakoskeksi, vaan Pekaksi. En
tiedä miksi. Kenties hän oli alun perin minun silmissäni ”ihan
tavallinen Pekka”, tavallisen positiivisessa merkityksessä.
Uskon, että hän arvosti tätä. Itse arvostin – ja arvostan
edelleen – tämän edesmenneen kunniajäsenemme rehtiä
työmiesasennetta, edellä mainittua tavallisuutta, lämmintä
huumoria ja vaatimattomuutta. Unohtamatta tinkimätöntä asennetta
tekemäänsä työtä kohtaan. Sen työn tuloksista tämä kansakunta
nauttii vielä pitkään unohtumattoman musiikin muodossa.
Hannu
JK: Pekan kollega,
kunniajäsen
|
 |
