Tampereen YO-talo toimi näyttämönä perjantaina 30.9.2005
pidetylle 'Jaihouse Rock' Elvis-muistotapahtumalle, joka
edellisvuoden 'Love Me Tender' tapahtuman tavoin tarjosi
taidokkaita ja viihdyttäviä esityksiä Elviksen hengessä ja
hänen musiikkiaan kunnioittaen. Illan ja yön aikana nähtiin
ja koettiinkin hienoja hetkiä Elviksen tunnetuksi tekemien
kappaleiden kautta. Tapahtumasta vastasi edellisvuoden tapaan
itsekin tapahtumassa esiintynyt Aron alias Juha Leppänen.
Lisäksi ympäristönä YO-talo toimi hyvin ja tunnelma muodostui
sopivan tiiviiksi yleisön keskuudessa.
YO-talon ovet aukenivat yhdeksän aikoihin, jolloin DJ oli jo
soittamassa vauhdikkaita Elvis-säveliään. Illan jo
pimennettyä väkeä alkoi saapua paikalle mukavissa määrin
ennen noin yhdentoista aikaan alkanutta konserttiosuutta.
Aivan aluksi kuitenkin
The Official Elvis Presley Fan Club of Finlandin presidentti
Hannu Ignatius kutsuttiin lavalle pienimuotoiseen haastattelu-
ja keskustelutilaisuuteen, ja tämän tilaisuuden kysymyksistä
vastasi Teppo Välimäki. Paikalla ollut yleisö kuunteli
tarkkana, kun Ignatius kertoi fan clubin aktiivisesta
toiminnasta Suomessa, kerhon nykyisestä jäsenmäärästä sekä
perinteisistä Elvis-kesätapahtumista, joita on pidetty
vuosittain eri puolella Suomea. Hannu ei kuitenkaan
paljastanut yleisölle missä ensi vuoden Elvis-kesätapahtuma
pidetään, vaan se tullaan kertomaan tuttuun tapaan vasta myöhemmässä
vaiheessa, ensi vuoden puolella. Tämän eräänlaisen tunnelmannostatustilaisuuden - ja
tätä seuraavan illan ensimmäisen vauhdikkaan tanssiesityksen
- siivittämänä olikin aika päästää tapahtuman ensimmäinen
musisoiva esiintyjä irti; eli seuraavaksi päästiin itse asiaan, eli Elviksen
live-tulkintojen pariin.
Flamin' Star aloitti illan live-osuuden omalla setillään.
Bändi on monille alan harrastajalle aiemmin tuttu mm. Elvis
fan clubin vuoden 2003 kesätapahtumasta. Nimensä mukaisesti
Flamin' Star esitti, sangen pitkässä setissään,
luonnollisesti myös tutun "Flaming Star" kappaleen,
ja ansiokkaasti esittikin. Esitykset koostuivat pääasiassa
Elviksen 50- ja 60-lukujen ralleista, mutta bändin energinen
versio kappaleesta "Burning Love" toimi oivana
esimerkkinä Elviksen 70-luvun tuotannosta.
Musiikkiesitysten tauoilla, kuten Flamin' Starin setin
jälkeen, tanssilattialla esiintyi Swiing Team -tanssiryhmä,
joka pisti parastaan 50-luvun askelin ja kuvioin,
asianmukaiseen tyyliin sonnustautuneena, ja ryhmä sai yleisöltä
ansaitut suosionosoitukset. Tanssikuvioista esimerkiksi "Rip
It Up" upposi yleisöön, monien muiden ohella,
näyttävän tanssiesityksen kautta. Sopiva määrä
asiankuuluvaa asennetta ja draivia piti yleisön mukavasti hallussaan...
Aron & The Five
Comets, illan pääesiintyjä tarjosi yleisölle korvan- ja
silmänruokaa tuutin täydeltä, olihan mukana myös The King's
Dancers, sekä Mariina Niittymäki, joka esiintyi sekä omassa
soolo-osuudessaan että myös yhdessä Aronin kanssa duetoissa.
Mariina loisti Elvis-tulkinnoissaan, ja esityksen eräs
huippukohta koettiin mm. kappaleen "You Don't Have To Say
You Love Me" myötä. Aronin hienoina tulkintoina yön
aikana kuultiin mm. "Welcome To My World" ja "Summer
Kisses, Winter Tears".
Erilaisissa näyttävissä asusteissa ja kokoonpanoissa
nähtiin ja kuultiin lisäksi esitykset mm. kappaleista "Always On
My Mind" sekä "Can't Help Falling In Love",
sekä luonnollisesti myös "Jailhouse Rock", illan
teemasävelmä. Esitykset olivat ammattitaitoisia, ja kokonaisuus
oli ansiokkaasti toteutettu, encorea, "Viva Las
Vegasia" myöten.
Tapahtuman järjestäjä ilmoitti illan kokonaisosallistujamääräksi
noin 250 henkeä. Tämä yleisö oli saanut sen mitä oli
tullutkin hakemaan, sillä nämä Elvis-iltamat tarjosivat
musiikilliselta puolelta eittämättä sen mitä siltä oli
etukäteen odotettukin...
|
|
|
Teksti ja kuvat:
Ville Rainisto / OEPFC
3.10.2005 |
| 'Jailhouse
Rock' Elvis-muistotapahtuma Tampereen
YO-talolla 30.9.2005 |
| |
|
|
|

Hannu Ignatiusta
jututtaa Teppo Välimäki.
|

Swing Team
-tanssiryhmä vauhdissa...
|

Flamin' Star
Elvis-setissään...
|
| |
|
|
|

Aron
& The Five Comets
|

Aron
|

Aron
ottaa yleisönsä
|
| |
|
|
|

Aron
laulaa ja
kansa tanssii...
|

Mariina
Niittymäki
|

Mariina & Aron
|
| |
|
|
|
|
|
|
|
|
|