Vuonna 1985 oli kulunut tasan 50 vuotta kuninkaan syntymästä, ja
tuolloin Suomeen kaivattiin entistä aktiivisempaa Elvis fan club
-toimintaa korvaamaan silloista hiljaiseloa. Joukko alan harrastajia päättikin tuolloin perustaa nykyisinkin toiminnassa olevan The Official Elvis Presley Fan
Club of Finlandin. Tämä uusi kerho aloitti toimintansa varsin pienimuotoisesti
Helsingissä 25.2.1985.
|
|

Tässä keväällä
1985 otetussa kuvassa on neljä OEPFC:n seitsemästä
perustajajäsenestä. Vasemmalta: Tapani Jäppinen, Hannu
Ignatius, Patrik Sarpi ja Jari Mykrä.
|
|

Ensimmäinen OEPFC:n
jäsenkortti vuodelta 1985.
|
|
Vajaan parin
vuoden toiminnan jälkeen OEPFC:n presidentiksi siirtyi kiteeläinen
Hannu Ignatius, joka on vuoden 1987 alusta alkaen luotsannut kerhoa
eteenpäin, aluksi Kiteeltä, sittemmin Tampereelta käsin, ja
henkilökohtaisella panostuksellaan myös selkeästi edesauttanut Elvis-harrastuksen kehittymistä Suomessa. Helmikuussa 2005 Ignatiuksen
vetämä kerho saavutti merkittävän virstanpylvään täyttäessään pyöreät 20
vuotta. Kyseessä onkin ylivoimaisesti pitkäikäisin ja suurin fan club
Suomessa. Itse asiassa OEPFC on pitkään ollut käytännössä maamme ainoa toimiva,
aktiivinen ja varteenotettava
fan club. Ja vieläpä erittäin suuri sellainen. |
|
|
| Vuonna 1987 oli
kulunut kymmenen vuotta Elviksen kuolemasta, ja OEPFC painatti
silloin "10 Years After" viirin, joka komistaa varmasti monen alan harrastajan
kotia vielä tänä päivänäkin. Fan club on painattanut
sittemmin myös useita Elvis-julisteita vuosien aikana. |
 |
|
 |
|
Toiminnan aivan alkuvaiheessa, ensimmäiset The King -lehdet monistettiin
A4-kokoon vuonna 1985. Seuraavasta vuodesta lähtien lehti
painettiin jo A5- kokoon, ja tässä muodossaan lehti on
vielä tänä päivänä. Ensimmäiset värikannet tulivat lehteen
1995, ja värikuvia sisäsivuille saatiin 2004. Vuonna 1998 puolestaan
avattiin Elvis-kerhon nettisivut. |
| Kerhon
pääpaikka oli runsaan viiden vuoden ajan Kiteellä,
Itä-Suomessa, josta kerhon presidentti muutti Tampereelle uuden
työn takia vuonna 1991. Samana vuonna Elvis World valitsi
Suomen OEPFC:n vuoden Elvis-kerhoksi maailmassa. Tampereelta
käsin toiminnan kehittyessä myös jäsenmäärä on kasvanut vuosittain tasaisesti, ja
kerhossa onkin nykyisin yli tuhat jäsentä. Kerho - sen
lisäksi, että edesauttaa Elviksen näkyvyyttä eri medioissa -
julkaisee neljästi vuodessa laadukasta The King -jäsenlehteä,
jonka toimituskunta koostuu maamme johtavista
Elvis-asiantuntijoista, järjestää vuosittaisia suosittuja
Elvis-tapahtumia ympäri Suomea, samoin kuin toimii muutoinkin
alan harrastajien "kattojärjestönä" Suomessa. |
 |
|
OEPFC:n
kunniaplakaatti |
|
|
|
|
OEPFC:n historiaan
mahtuu monenmoista tapahtumaa, toimintaa ja kehitysvaihetta. Historiansa
aikana se on esimerkiksi järjestänyt kolme Yhdysvaltojen
kiertuematkaa jäsenilleen Elviksen kotikonnuille; matkat
ajoittuvat vuosiin 1991,
1997 sekä 2002. Seuraava matka ajoittuu elokuulle 2007. Vuosien aikana on tuotu maahan monia
mielenkiintoisia Elvis -yhteyksistään tunnettuja ihmisiä, on
pidetty kymmeniä Elvis-puhelintoivekonsertteja eri
radiokanavilla, sekä järjestetty lukuisia ikimuistoisia
Elvis-tapahtumia ympäri Suomea, vain muutama asia mainitakseni.
|

Fan clubin 2002 Usa-matkalaisten
ryhmä lähtötunnelmissa.
|
|
|
|
Elvis fan clubin
20-vuotista taivalta juhlistettiin Tampereella hotelli Rosendahlissa
26.2.05 pidetyssä juhlatapahtumassa, jossa esiintyivät mm. Charlie
Hodge sekä Jorma Kääriäinen. Tämän lisäksi samoihin aikoihin julkaistiin mm.
toiminnan alkuvuosien 1985-1988 The
King-lehden numeroista koostuva juhlakirja. Myös muita Elvis fan
clubiin liittyviä projekteja
on tulevaisuudessa työn alla.
OEPFC:n nettisivuilla esitetään fan clubin yli 20-vuotista historiaa lehtileikkeiden
kautta, ja tätä edustaa valikoitu joukko lehtileikkeitä kerhon toiminnan varrelta. Nämä
lehtiartikkelit ovat suurelta osin presidentti Hannu Ignatiuksen valitsemia,
hänen omista arkistoistaan. Vuosien mittaan Suomessa on julkaistu eri lehdissä
vielä huomattavasti enemmän artikkeleita OEPFC:n toimintaan liittyen,
luonnollisesti, eikä näiden valintojen olekaan tarkoitus edustaa kattavaa
lehtikatsausta, vaan ennemminkin tuoda esille joitakin nostalgisia
poimintoja kerhon eri kehitysvaiheista ja monipuolisesta toiminnasta
yleensäkin. Kyseessä on kokonsa puolesta silti näiden nettisivujen selvästi suurin projekti;
nämä kymmenet artikkelit vievät palvelintilaa noin puolitoista kertaa enemmän kuin fan
clubin sivustojen kaikki muut osiot yhteensä.
|
Tällä sivulla olevat lehtileikkeet on jaoteltu niiden ilmestymisvuoden
mukaan, ja ne avautuvat nuolta napsauttamalla.
Mukana on mm. kerhon presidentistä kertovia henkilökuvia, artikkeleita
vuodesta 1988 alkaen pidetyistä Elvis-radio-ohjelmista, kerhon
kutsumista ulkomaisista vieraista, samoin kuin myös useita fan clubin
kesätapahtumista kertovia lehtijuttuja. Samalla nämä lehtileikkeet
toimivat eräänlaisena ajankuvana, ja kertovat kerhon eri
toimintavaiheista yksityiskohtaisestikin. Huomionarvoista ovat myös
monissa lehtijutuissa esiintyvät virheet - yksistään kerhon
nimen kirjoitusasun suhteen, jotka nykyään saattavat naurattaa
lukijoita - kuvastavat osaltaan hyvin myös monien kotimaisten
toimittajien
alhaista tietotasoa ja suhtautumista Elvikseen. Poikkeuksiakin on,
onneksi. Ja onneksi fan club on ollut olemassa jakamassa sitä oikeaa
Elvis-tietoutta.
|
Mutta sen pidemmittä puheitta - The OEPFC of Finland proudly presents -
nostalginen katsaus Elvis fan clubin historiaan presidentti Hannu
Ignatiuksen vetämänä ja lehtiartikkeleiden välityksellä, olkaa
hyvä!
 |
|

Hannu Ignatius tänään.
|
|
|
|
| Otamme
jäseniltä vastaan lehtileikkeitä OEPFC:n toimintaan liittyen,
ja mahdollisuuksien mukaan lisäämme niitä tälle sivulle
jatkossa. Joten mikäli sinulla on Elvis-kerhon toimintaan (ei
siis pelkästään Elvikseen) liittyvä lehtileike jostain sanoma-
tai aikakauslehdestä, erityisesti OEPFC:n järjestämistä
kesätapahtumista, ja haluat tuoda sen julki muillekin, voit
skannata leikkeen ja lähettää sen OEPFC:n
sähköpostiosoitteeseen, tai hyvätasoisena valokopiona kerhon
postitusosoitteeseen Tampereelle. Älä kuitenkaan lähetä
postitse alkuperäistä lehtileikettä ilman vastauskuorta ja
-postimerkkiä. Kerhon yhteystiedot löydät Yhteystiedot -linkin
kautta. |
|
|