Elvis-kerhon nettisivut ovat uudistuneet

Pitkä matka on taivallettu sitten syksyn 1998, jolloin Elvis-kerhon nettisivut avautuivat suurelle yleisölle ensi kerran, siitä tulee kuluneeksi pian kuusi vuotta. Tähän aikaan mahtuu monta muutosta nettirintamalla maassamme, sillä lukuisia hienojakin kotimaisia Elvis-sivuja on perustettu ja kuopattu näinä vuosina. Sivumme historia onkin ajallisesti tähän peilattuna suhteellisen pitkä, itse asiassa kyseessä on selkeästi Suomen pitkäikäisin yhtäjaksoisesti toiminut Elvis-nettisivusto. Mielestäni pitkäjänteisyyttä, ja sitä kautta luotettavuutta kaivataan myös nettimaailmassa. Näiden vuosien aikana sivumme ovat kokeneet lukuisia muodonmuutoksia, lähes vuosittain sivujen ulkoasua on muokattu ja muutettu jollain tavalla käytettävissä olevien vaatimattomienkin resurssien puitteissa. Erityisesti sivujen sisältöä on laajennettu ja kehitetty viime aikoina huomattavasti. Se on näkynyt myös jatkuvasti lisääntyvissä kävijämäärissä, sillä nykyään sivuillamme vierailee jo kymmeniätuhansia kävijöitä vuosittain. Tässä tilanteessa - ja suorittamani melko mittavan uudistustyön seurauksena - olen pyrkinyt selkeyttämään ja modernisoimaan sivujen ulkoasua, jotta niiden käyttö edelleen helpottuisi.

Olen ollut Elvis-kerhon nettisivujen peräsimessä aivan alusta asti. Näin on menetelty pitkälti käytännön syiden vuoksi. Elvis-kerhon presidentti Hannu Ignatius on ollut jo vuosia täystyöllistetty fan clubiin kiinteästi liittyvissä monissa asioissa, että katsoimme tarkoituksenmukaiseksi hieman hajauttaa muita kuin fan clubin suoraan pyörittämiseen liittyviä tehtäviä, ja nettisivujen ylläpito on juuri tällainen tehtävä, tai sanotaanko harrastus. Sillä kyseessähän on ensisijaisesti harrastus. Fan clubia kun pyöritetään kaikilla osa-alueilla vapaaehtois- ja talkoovoimin, mitään palkkoja tai korvauksia ei makseta kenellekään; ei clubin presidentille, ei The King -lehden toimituskunnan jäsenille, eikä nettisivujen webmasterille, ja myös nettisivujen ylläpidosta aiheutuneet, korkeaksikin nousevat kustannukset jäävät täysin sivujen ylläpitäjän hoidettavaksi. Mutta mikään harrastushan ei ole ilmainen.

Tavoitteeni on ollut informoida yhdessä kerhomme vetäjän ja ystäväni Hannu Ignatiuksen kanssa Elvis-kerhoon sekä Elvis-tapahtumiin liittyvistä asioista mahdollisimman selkeästi fan clubin jäseniä ja kaikkia muitakin Elvis-musiikin ystäviä palvellen. Usein tulevista kotimaisista Elvis-tapahtumista kerrotaankin ensimmäiseksi juuri näiden sivujen kautta, ja samalla linjalla on tarkoitus myös jatkaa tästä eteenpäin, ainakin näiltä näkymin. Nämä fan clubin sivut onkin tarkoitettu nimenomaan kerhon informaatiosivuiksi ja Elvis-tapahtumasivuiksi, päivittäisistä ja kansainvälisistä Elvis-uutisista kertovat sitten sitä varten perustetut muut sivustot, sillä ajallisten resurssienkaan puolesta muuhun ei ole fan clubin nettisivuilla mahdollista ryhtyä. The King -lehden toimituskunnan jäsenenä ja monivuotisena lehteen kirjoittajana valtaosa Elvis-harrastukseeni käyttämästäni vapaa-ajastani kun on jo vuosia kulunut muodossa tai toisessa nimenomaan lehteen tulevien artikkeleiden laadinnan parissa, sekä muissa clubiin liittyvissä riennoissa, ja nettisivujen ylläpitoon jäävä aika on häviävän pieni, ehkä vain muutama prosentti tästä kokonaisuudesta. Ja onhan useimmilla meistä myös muita harrastuksia ja muuta elämää Elvis-harrastuksenkin ulkopuolella. Tästä huolimatta Suomen Elvis-kerhon nettisivut elävät edelleen ja voivat hyvin!


Ville Rainisto
OEPFC of Finland
20.7.2004



Paluu