LATULAISET
!!!
Aurinkoisen ja lämpimän kesän jälkeen olemme jälleen aloittamassa
syksyisiä toimintoja. Käsillä on ruska-aika, johon kuuluvat erilaiset polkuretket,
sauvakävelyt,sienestys-ja marjastusretket. Ne ovat mitä parhaimpia kuntoilumuotoja juuri
tähän vuoden aikaan. Syksyiseen tapaa on ryhmä reippaita latulaisia talkoillut
Juustopolulla, tehden sinne pitkospuita märimpiin paikkoihin ja uusien siltoja ojiin.
Ryhmä on Vesalaisen Veikon johdolla johdolla ahkeroinut tehden tosi hyvää
jälkeä.Ryhmä ansaitsee ihan julkiset kiitokset!! Reppu-Heinola projektin toimesta
Juustopolun tuntumaan Korvenlammen rantaan rakennetaan uusi laavu. Se tulee mielestäni
erittäin sopivalle paikalle ilta ja päiväretkiä ajatellen.Juustopolun käytettävyys
paranee myös Ilvesreitille johtavien yhdyspolkujen raivauksen vuoksi, nekin ovat syksyn
aikan työn alla. Nyt jos koskaan on aika lähteä katsomaan talkootöiden tuloksia.
Yhdistyksemme sai keväällä haasteellisen tarjouksen Suomen Ladulta,meitä pyydettiin
Utsjoelta Tenoon laskeva Akujoen varrelta hankitun Akumajan isäntäyhdistykseksi.Hallitus
tarkoin pohdittuaan päätti ottaa haasteen vastaan ja aloitimme
isäntäyhdistystoiminnan. Majalla oli Juhannuksen aikoihin Yöttömän yön
talkoot,jolloin majaa "ehostettiin" käyttökuntoon. Ensimmäiset huoltoon
liittyvät talkoot on suunniteltu pidettäväksi viikolla 41. Silloin on tarkoitus karsia
rankoja ja tehdä polttopuita, sekä saattaa maja talvikäyttökuntoon. Työn lomassa on
tarkoitus myös retkeillä majan lähialueella tutustuen ympäristöön.
"Leiristä" kiinnostuneeet soitelkaapa, mukaan mahtuu kymmenkunta talkoolaista.
Kelohongasta rakennettu maja on todella upea, se on Paistunturien alueella, kolmen
kilometrin päässä Tenojoesta, lähellä 557 m korkeata Akutunturia.Kevon
retkeilyreitille on majalta matkaa lähes kaksikymmentä kilometriä.
Isäntäyhdistystoiminnan ansiosta meillä Heinolan Latulaisilla on myös
erikoisalennuksia majan viikkovuokrahinnoista. Lappiin suuntautuvi kalastu, patikka tai
hiihtoretkiä suunnitellessa kannattaa harkita myös tämän majan käyttöä tukikohtana.
Pikkujoulun järjestämisessä päätettiin poketa periteistä ja vietetään ne
teatterimatkan yhteydessä. Jotta saisimme selville halukkaiden lähtiöiden määrän
toivomme ilmoitautumista teatterimatkavastaavalle Liisa Kilpilammelle.
Ulkolullista ja reipashenkistä syksyä toivotellen!!
Puheenjohtaja

Perjantain iltapalan tarjosivat polkijoille Pirjo ja Arvo Hartolan
Hotilassa.
Näin polkaistiin elokuu
alkuun
Heinolan latulaiset tekivät jo perinteiseksi tulleen "Elopolkaisun" 30.7. -
1.8. 99. Mukana oli alun toistakymmentä henkilöä.
Perjantaina aloitimme polkemisen klo 17.00 kaupungin talon P-alueelta.
Ajoimme kirkonkylään, Lusiin ja 5-tietä edelleen Hartolan Hotilaan. Yövyimme Saaristen
mökin pihapiirissä. Pirjo ja Arvo tarjosivat meille iltapalaa ja saunan. Lauantaina
aamu-uinnin ja -toimien jälkeen poljimme jonomuodostelmassa Purnuvuorelle. Ilma oli
lämmin ja heikkotuulinen, joten matkanteko oli vaivatonta.
Puolelta päivin lähdimme patikoimaan kohti Sysmää, Kammiovuorelle. Polku oli osaksi
huonohkoa, mutta onneksi kuivaa. Maalimerkit hukkuivat joskus heinikkoon, mutta taas joku
tarkkasilmäinen löysi ne. Meillä meni arvailuja enemmän aikaa matkaan, mutta emmehän
olleet ajan kanssa kilpasilla.
Näköalapaikan kautta tulimme pyörillemme ja matka jatkui Vintturin
täysihoitolaan. Siellä Pirjo keitteli meille lihasopat apuvoimin. Saunoimme, uimme ja
jälkiruoaksi jokainen paistoi itselleen letun. Oman viihteemme lisäksi kävimme
naapuritalon tanssiaisissa.
Sunnuntaina aamu-uinnin ja -toimien jälkeen alkoi kotitaival. Aurinko oli
edelleen seuranamme. Sysmässä pidimme kahvitauon ja pienin tauotuksin pääsimme kotiin
hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.
Mikä reitti ensi vuonna? - Ideoippa johtokuntaa!
Annikki

Heinolan Latulaiset odottamassa
avajaiskulkueen alkua
Bibionen ranta-aukiolla.
KUNTOILUOLYMPIALAISET BIBIONESSA KESÄKUULLA
Tusinan verran Heinolan Latulaisia oli katsomassa italialaisten järjestelyjä VI Kun-
toiluolympialaisissa Bibionessa 3.-6. Kesäkuuta.Järjestäjät onnistuivat järjestelyis-
sään hyvin, saimme kokea paljon matkamme aikana. Ilmat suosivat sikäläisiä järjes-
täjiä,lähes kolmenkymmenen asteen helteet olivat myös siellä. Lajeina, joihin
osallistuimme oli pyöräily 50 km,uinti 300-1000 m ja kävely 10-42 km matkoilla. Ainoa
murheemme matkalla oli majoituspaikan ja kisapaikan välinen etäisyys. Asuimme liian
kaukana, siitä johtuen iltameinigit kisapaikalla jäivät vähemmälle tutus- tumiselle.
Majotuspaikkana oli Bibionen viereinen kaupunki Lignaano, kumpikin kaupunki olivat tosi
hyviä lomakohteita Pohjois-Italiassa. Seuraavat Olympialaiset ovat Itävallan
Seefeltissä ja sen ympäristössä 20-24.6.2001, sinne ollaa suunnittelemassa myös
lähtöä,joten ei muuta kuin säästämään matkaa varten.
Seppo
YÖTTÖMÄN YÖN TALKOOT
AKUMAJALLA
Viikkoa ennen Juhannusta setsenhenkinen ryhmä talkoolaisia matkusti Karigasniemelle
aikeina alottaa Akumajan kunnostustalkoot. Heinolasta mukana oli Jude´nin Jaakko ja
Rautiaisen perheestä Paula ja Seppo. Hollolasta oli Saarnion Antti ja Lapinlahdelta tuli
mukaan Monosen kolmihenkinen perhe. Aloitusviikko oli pilvinen, viileähkö, oikein sopiva
työskentelyilma. Alkupäivät menivät materiaalihankinnoissa ja paikkojen
järjestelyissä, sopivasti ennen Juhannusta päästiin täyteen työvauhtiin sänkyjen
teossa makuu-huoneisiin. Juhannusaattoiltana kymmenen tienoilla ilma poutaantui ja
aurinkokin uskaltautui näkyviin juhlistamaan keskikesän juhlaa. Me talkoolaiset
kiipesimme Akutunturin huipulle katsomaan yötöntä yötä. Tunturin rinteillä oli
paljon sirkuttelevia lintuja ja luonto oli muutenkin sopivassa kasvuvauhdissa.
Keskiyöllä aurinko paistoi pohjoiselta taivaalta, kokemus oli ihan ikomuistoinen.
Juhannukselta ilma lämpeni helteiseksi ja toi mukanaan hyttyset ja niitä kyllä oli
riittämiin. Työryhmä vaihtui osiltaan myös Juhannukselta, Monoset lähtivät pos ja
tilalle tulivat Tiittasen Aino, Paakkasen Markku ja Virtasen Matti, kaikki heinolalaisia.
Työt jatkuivat sänkyjen valmistuttua takkojen korjauksilla. Niihin asennettiin
takkasydämmet, tupa sai myös kaminan lämpölähteekseen. Portaat uusittiin,rakennettiin
tulipaikka pihalle ja tehtiin erilaisia korjaustöitä. Maja saatiin käyttökuntoon,
kiitos ahkerien talkoolaisten työpanoksen ansiosta. Paikka on tosi upea, kaipaa nyt vaan
vieraakseen retkeiliöitä.
Seppo |