LATULAISET
Uuden vuosituhannen aloitamme Ulkoilusta terveyttä teeman merkeissä.
Teemalla halutaan korostaa ulkoiluliikunnan tärkeyttä itsemme hyvinvoinnin ja elämän
laadun parantamisessa. Liikuntapaikkoihin ja reitteihin uhratut rahat tulevat varmasti
moninkertaisesti takaisin käyttäjien vähäisempien sairauskulujen muodossa. Meillä
Heinolalaisilla on tosihyvät liikuntareitit ja ulkoilupaikat, kyllä niillä kelpaa
liikkua. Heinolan liikuntatoimi ja päättäjät ovat toimineet hatun noston
arvoisesti rakentamalla meille hyvät ulkoilupaikat. Meidän pitää vain muistaa lähteä
lenkille ja liikkumaan ja retkeilemään!!
Vuosituhat alkaa perinteisiä toimintoja jatkaen. Tulevan kauden
toimintaa suunnitellessa hallituksella oli päämääränä löytää jokaiselle
vuodenajalle sopivat tapahtumat. Hiihtoon liittyvät tilaisuudet ovat lähiajan
tapahtumia. Voiteluillolla aloitetaan.
Retkihiihto 19.2 on tapahtuma jota kokeilemme kolmatta kertaa, kohteena
on jälleen Läpiän laavu. Tarkoitus on, että hiihdämme sinne hiihtäen tehtyä latua
pitkin, leppoisasti ja nautimme sitten laavulla eväät ja palaamme toista reittiä
takaisin.
Kansanhiihtoon osallistuminen oli nuoruudessani kunniaasia. Useita
vuosikymmeniä se on ollut unohduksissa, nyt sitä ollaan tavalla tai toisella
herättelemässä eloon, tiedossani ei vielä ole miten se tapahtuu. Toivon, että
osallistuisimme siihen innolla kunhan se tulee markkinoille.
Alkavana vuotena yhdistyksemme täyttää kolmekymmentä vuotta,
jäsenmäärämme on kasvanut jo yli viiteensataan, joten meitä on aikamoinen joukko.
Hallituksemme ensimmäisiä tehtäviä kauden alussa on ratkaista tapa jolla juhlistamme
täysiä kymmeniä, siitä myöhemmin keväällä.
Päätyvän kauden aikana yhdistykseemme liittyneet uudet jäsenet
toivotan tervetulleeksi joukkoomme, toivon että löydätte toiminnoistamme itsellenne
sopivat tapahtumat ja tilaisuudet. Päättyvän toimintavuoden osalta haluaisin esittää
parhaimmat kiitokset kaikille toiminnassa mukana olemisesta, erikoisesti hallituksen
jäsenille, toimihenkilöille ja erilaisiin talkoisiin osallistuneille.
Toivotan Teille Latulaiset Hyvää Uutta Vuosituhatta ja Vuotta
Ulkoilusta terveyttä-ajatuksella!!
Puheenjohtaja
JÄSENMAKSUT
Alkavan kauden jäsenmaksusta saat alkuvuodesta pankkisiirron jolla voit maksaa
jäsenmaksi. Muistathan jäsenetusi mm Latu ja Polku lehti, alennukset Lapin
retkikohteissa ym.
VUODEN LATULAINEN
Vuoden Latulaiseksi Heinolan Ladussa valittiin "liikkuva pariskunta"
Rauni ja Arvo Auvinen
Valinnalla haluttiin korostaa omaehtoisen liikunnan tärkeyttä. Auviset ovat oiva
esimerkki kuntoliikkujista, heidät tapaa lenkkipoluilta ja reiteiltä usein. Vuoden
latulaisen tunnustuspalkinta puukko luovutettiin Auvisille teatteriretken yhteydessä.
Sivakan toimitus Onnittelee Auvisia ja Toivottaa Heille Onnea Uudelle Liikuntavuodelle! |
24 H HIIHTO 11-12.03.-00 VIERUMÄELLÄ
Heinolan Latu on mukana järjestelyissä erilaisissa toimitsiatehtävissä. Jälleen
tarvitaan talkoolaisia töihin runsain joukoin. Varatkaapa viikonloppu kalentereissanne
vapaaksi muusta toiminnasta ja lähtekää talkoisiin ja seuraamaan 24 h hiihtoa
Vierumäelle.
Ilmoittautua voit Sepolle puh 040-7380960 tai 7144587 tammikuun loppuun mennessä. |
Erilainen
pikkujoulu
Totutusta poiketen Heinolan Latu päätti syyskauden alussa viettää pikkujoulua
teatterimatkan merkeissä. Niinpä 40 latulaista nousi 4.12.-99 linja-autoon matkatakseen
Tampereen teatteriin katsomaan Mika Waltarin kirjoittamaa näytelmää Myöhästynyt
hääyö. Komediaklassikko sai täyden katsomon iloisiin pikkujoulutunnelmiin.
Esityksen jälkeen siirryttiin viihtyisään kartonohotelli
Rustholliin, johon oli katettu maukas jouluateria.
Ennen herkuttelua seuran puheenjohtaja Seppo Rautiainen kertoili muutamin
sanoin seuran toiminnan tärkeimmistä tapahtumista kuluneelta kaudelta. Hän jakoi myös
vuoden latulaisen palkinnon. Tällä kertaa sen saivat Rauni ja Arvo Auvinen.
Kotimatka sujui leppoisasti kuskimme Jukka Sillanpään varmoin käsin
ohjatessa bussiamme maisemien muuttuessa lumisateessa yhä jouluisemmiksi.
Teatterimatkojen ja/tai muun samanlaisen toiminnan toivottiin jatkuvan, joten
ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan.
Liisa
TULEVAA TOIMINTAA
SUKSIEN VOITELUILLAT
Suksien voiteluillat Latumajalla käynnistyvät to 30.12.-99 klo 18.00-19.30
ja jatkuvat torstaisin 13.02.-00 saakka poisluettuna loppiainen 6.1.-00.
Voit tuoda suksesi voideltavaksi tai voidella ne itse Latumajan tilossa.
Voitelusta peritään voiteiden kulumista vastaava hinta.
LATUILTA
-Maanantaina 10.01.-00 klo 18.00 LATUMAJALLA
-Yhdistyksemme järjestämät viimeisimmät Lapin retket kuvin ja sanoin
-Tulevan toiminnan esittely
KUUTAMO ILVES
-Tiistaina 18.01.-00 ILVESREITILLÄ.
-Lähtö Ilvesreitin lähtöpaikalta Jyrängöstä klo 18.00
-Matka n.18 km.
-Menomatka Valo-Ilvesreittiä pitkin Mustalammelle
-Paluu valotonta paluureittiä
-Reitin puolimatkassa mehutarjoilu
III RETKIHIIHTO
-Lauantaina 19.02.-00 JYRÄNKÖ-LÄPIÄ
-Lähtö Ilvesreitin lähtöpaikalta Jyrängöstä klo 09.00
-Matka n.22 km
-Hiihdetään metsäautoteitä ja polkuja pitkin Läpiän laavulle, jossa nautitaan
nuotiokahvit
-Omat eväät ja juomat mukaan
LASKIAISILTA
-Tiistaina 07.03.-00 klo 18.00 LATUMAJALLA
-Liukurimäki (säävaraus)
-Hiihtelyä valoladulla
-Kahvittelu, seurustelua ja ym laskiaismielistä puuhastelua
POHJOISTA VALOA
Eri vuodenaikoina tehdyillä pohjoisen retkillä on mielestäni valo ollut usein
merkittävä tunnelmantekijä. Seuraavassa muutama muistelunpätkä tältä alueelta
vaikkapa otsikolla: "Vanhan vaeltajan päiväkirjasta"
- Syksyinen päivä hämärtyy nopeasti. Ehditään
sentään kerätä nuotiopuut ennen pimeää. Laavulla kolme ystävystä nuotion pienessä
valopiirissä. Ympärillä äänetön erämaa.
- Myöhäissyksyn saunailta Rokualla. Saunasta
tietenkin uimaan. Korkeana kaartuva tähtitaivas kuvastuu Jaakonjärven tummaan veteen.
Miljoonia tähtiä yllä ja alla! Tulee epätodellinen olo, on kuin uisi avaruudessa.
-Vappuviikko. Ollaan palailemassa Haltilta. Aamulla
lähdettiin Meekolta. Päivän mittaan keli soseutuu niin, että päätämme jäädä
Kuonjarjohkan kämpälle siestalle, ja odottelemaan yöpakkasta. Iltasella jatketaan
matkaa. Lyhyt kahvitauko Saarijärven kämpällä, ja onkin jo aamuyö, kun sujuttelemme
Tsahkalta kohti maantietä ja majapaikkaa. Yksi tunturikoivu on säilyttänyt
ruskalehtensä yli talven, ja nyt se loistaa aamuvalossa kuin soihtu. Saanan
etelärinteellä nauravat riekot soidinhuumassaan. Kevät tulee Yliperälle!
-Taaskin hiihtoviikko Kilpisjärvellä, lämmitetään
päiväretken jälkeen Viikin rantasaunaa. Aurinko viipyy yhä pohjoisen taivaalla samalla
kun täysikuu paistaa Sarmivaaran suunnalla. Valaistus on ennenkokematon! Juoksemme
innoissamme kauas Kilpisjärven jäälle, joku muistaa vanhan sanonnan: Kun näkee
samanaikaisesti auringon, kuun ja valkoisen hevosen, niin silloin lausuttu toive toteutuu!
Mutta mistäpä nyt minkäänkarvaista hevosta tähän hätään?! Ilmankos niitä
toiveita jääkin toteutumatta! Ainoa elollinen olento kanssamme on Viikin koira, joka
kirmailee jäällä yhtä päättömästi, kuin hullut etelän turistitkin.
-Heinäkuu. Ollaan nousemassa Rastegaissalle. Lakimaissa
yllättää pyrypilvi. Aurinko kuitenkin paistaa jostakin pyryn takaa saaden lumikiteet
sädehtimään.. Ympäristö katoaa. Istumme kimalluksen keskellä odotellen pyryn
päättymistä.
- Sanotaan, että sääski, käärme ja kiire eivät esiinny napapiirin
pohjoispuolella. Särjestä en ole varma, mutta kyyn olen nähnyt Vatikurussa. Ja kerran
meillä oli kiire, kun viikko ei olisi riittänyt siihen, mitä oli suunnitelmissa.
Niinpä kolmikkomme lensi Kilpiseltä nelipaikkaisella taksikoneella
Somasjärvelle, koska se kolkka käsivarresta oli koluamatta. Korkealla helottava aurinko
saa Somaslompolon pinnan välkehtimään. Seita peilaa ankaria piirteitään kimaltavaan
pintaan. Seuraavana aamuna lähtiessämme Seita lahjoittaa meille kalan (Meillähän ei
ole mitään pyyntivälineitä). Se paistetaankin jo uusissa maisemissa, missä
Ridnitshokan jyrkkä eteläpahta kuvastelee nimikkojärvensä peiliin. Illansuussa ollaan
kapuamassa Ridnin mustaa rakkarinnettä lakea kohti. Varsinaisen huippuhetken koemme
kuitenkin istuessamme Haltin rajamerkin juurella: Keskiyön aurinko valaisee ympäröiviä
lakia ja saa niiden yläpuolella leijuvat keveät pilviharsot ihmeellisesti
värittymään: Äsken ylittämämme Ridnin hartioilla hentoa roosaa, Kuottuskaisin
yläpuolella violettia ja Lossuniban suunnalla vihreää! Kannatti kavuta keskiyöllä!
Kesäretkellä jälleen. Taivalletaan pohjoisessa kohti
Pallastunturiryhmää. Aiomme jättää rinkat rinteeseen ja käväistä kevein eväin
Taivaskerolla. Istahdamme vielä rinteeseen ja katselemme lännen suunnalla vallitsevaa
ukonilmaa. Laskujemme mukaan se on noin kuuden kilometrin päässä, ehkäpä Kerässiepin
vaiheilla. Emme huomaakaan, että selän takaa on lähestymässä toinen ukkospilvi.
Ilmeisesti eri korkeuksilla vallitsevat ilmavirtaukset kuljettavat rajuilmoja toisiaan
kohti. Ne kohtaavatkin tunturien satulassajuuri, kun mekin pääsemme sinne. Olemme
sellaisen ääni- ja valonäytelmän keskellä, että emme huomaa edes pelätä ennenkuin
vasta jälkeenpäin. Silloin tulee jo vettä kaatamalla, kun loiskuttelemme alamaihin.
Polku ryöppyää koskena. Mutta Taivaskero jäi huiputtamatta!
Sylvi
Mietteitä kävelymaratonilta
Lokakuisena lauantaiaamuna meitä kokoontui kahdeksan innostunutta
maratoonaria Latumajalle. Naisia viisi ja miehiä kolme. Me naiset teimme
matkaa sauvojen kanssa ja miehet ilman sauvoja. Matka taittui mukavasti jutellen ihan
huomaamatta. Alkumatkalla oli hieman hankaluuksia, kun Maijan uudet lenkkikengät eivät
olleet oikein sopusoinnussa kävelijän kanssa. Sekin asia korjaantui Vierumäellä
kahvitauolla. Hieman keinoihoa vahvistimeksi, ja matka jatkui iloisesti.
Sääkin suosi meitä. Hieman ripsautti vettä sekin siinä
vaiheessa, kun olimme menossa Latumajalle tankkaustauolle. Takassa paloi tuli ja huolto
oli kiitettävää. Lämmin kiitos huoltajille!
Kaikki jatkoivat matkaansa tyytyväisinä, kukaan ei hellittänyt
kesken. Asfaltti-osuudella alkoivat ainakin meidän naisten jalat hieman
jumiutua. Asia korjaantui, kun otimme jonkin matkaa reipasta
varsahyppelyä. Miehet marssivat samaa vakaata tahtiaan ei
nähtävästi ongelmia.
Päivä meni mukavasti. Illalla oli saunassa autuaallinen olo.
Ensi-vuonna uudestaan. Ystäviä ja tuttuja mukaan.
Sirpa
SYYSKOKOUS
Yhdistyksemme syyskokous pidettiin lokakuun lopulla. Kokouksessa hyväksyttiin
tulevankauden toimintasuunnitelma, talousarvio ja valittiin hallituksen jäsenet
erovuoroisten tilalle.Toiminnassa jatketaan perinteisiä toimintamuotoja. Lapin retkiä
järjestetään alkavana vuonnakin kolme, lisäksi järjestetään Akumajalle
"kunnostusleirejä" tarvittava määrä.Hiihtotapahtumista Kuutamo Ilves ja
Retkihiihto ovat
suunnitelmissa mukana.Suksien voitelupalvelua jatketaan myös. Pyöräily on kesän lajina
Kaupunkipyöräily ja Elopolkaisu tapahtumien muodossa toimintasuunnitelmassa.
Sauvakävelyä jatketaan kevään myötä. Patikkatapahtumat Yökävely,Juustopolku ja
Ilves maraton ovat myös ohjelmissa. Suositut teatteriretket saavat jatkoa alkavallakin
kaudella.
Eriaiheisia latuiltoja järjestetään kauden aikana tarpeen mukaan.
Hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin Anne-Riitta Manninen, Jaakko Judèn, Risto
Kalermo, Liisa Kilpilampi ja Aimo Kvick.Varajäseniksi valittiin Arvo Saarinrn, Aino
Tiittanen, Taisto Tossavainen ja Pekka Virtanen.
Hallitusessa jatkavat edelliseltä vuodelta: Harri Ikonen, Martti Länsiluoto, Asta
Mykrä, Outi Montonen, Riitta Peltonen ja Asko Huvinen, sekä Jari Kinnunen joka toimii
myös varapuheenjohtajana. Sihteerinä jatkaa Pirjo Saarinen ja taloudenhoitajana Raija
Tavikainen. Kokouksen puheenjohtajana toimi Seppo Rautiainen ja sihteerinä Pirjo
Saarinen.
Sivun alkuun |