(Ch Dominika Glen Egor x Int Ch Blockhead's Master Blue)
synt. 1.4.2003
kasvattaja Aire-Piret Pärn


Rotunsa
voitokkain narttu 2006
Vuoden tokobobtail 2006
Suomen, Ruotsin, Eestin Muotovalio
Voittaja-06, Pohjoismaiden Voittaja-05
Erikoisnäyttelyn ROP 2006
10 x CACIB
Koulutustunnus TK2 tokossa
 tuloksia agilityssa



Della Koiramme-lehden 
rotuesittelyn kuvauksissa 7/2005.
Kuva Salme Mujunen.


Della erikoisnäyttely 2006
Rotunsa Paras
Tuomari Christina Bailey, Englanti


Della 7 vk

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun näin Dellan erikoisnäyttelyssä elokuussa 2003. Silloin kotona oli jo kolme koiraa, siis kiintiö aivan täysi, joten en tosiaankaan ollut ottamassa pentua, mutta niin vain kävi, että en voinut olla ottamattakaan. Tämä pentu teki lähtemättömän vaikutuksen ja niinpä Della tuli ja valloitti huushollimme marraskuussa '03. Olin silloin joutunut tekemään elämäni raskaimman päätöksen ja luopumaan elämäni koirasta Donnasta, joten Della tuli omalta osaltaan täyttämään Donnan jättämää suurta tyhjyyttä. Uutta Donnaa en saanut nytkään, mutta hyvin harvinaislaatuisen ja ainutlaatuisen koiran.

Della on osoittautunut uskolliseksi ystäväksi, joka seuraa minua herkeämättä ja kyselemättä joka paikkaan. Donna olisi ollut valmis vaikka kuolemaan puolestani, melkein yhtä pyyteettömästi Della on omistanut elämänsä minun palvelemiselle.  Della haluaa olla mukana kaikessa, jos nousen istumasta seisomaan, pomppaa koirakin samantien ja sinkoaa perääni  kysellen, mitä ME nyt teemme.

Della on älykäs, miellyttämishaluinen ja nopea oppimaan, ihanteellinen harrastuskoira, erittäin lupaava ja lahjakas toko- ja agilitykoira, kestävä työkoira, joka ei tunnu väsyvän lainkaan. Myös näyttelyissä on pärjätty tasaisen varmasti, saavutuksia tähän mennessä Suomen, Ruotsin & Eestin Muotovalio, Voittaja-06, Pohjoismaiden voittaja-05, Erikoisnäyttelyssä 2006 rotunsa paras, 10 x cacib, 5 x vara-cacib, 7 x varaserti, tokossa koulutustunnus TK2 ja tuloksia myös agilityssa.



Kuvassa Della junnuna Norjan erikoisnäyttelystä kesällä 2004