TÄSSÄ ALBUMISSA KERROMME KUVIN TAPAHTUMISTA VUODEN VARRELTA.
Kuvia laavun avajaisista 27.09.-06
NYT KELPAA
Nyt kelpaa paistaa makkaraa ja keitellä vaikka pannukahvia Liipolan laavulla. Hyytiäsen Veikko teki paistotelineen, jonka asennukseen saatiin apua Hämeen Rakennuskone oy:ltä. Kiitokset kuuluu myös Asukastuvan vahvistetulle talkooporukalle, joka on pintakäsitellyt UPM-Kymmenen lahjoittamat lattia- ja seinävanerit Pintäväri oy:n aineilla.Kun kiittämään ruvetaan ei pidä unohtaa Lahden kaupunkia ja kenttäsahuri Niilo Aaltiota, eikä tietenkään Liipolan Lähiöseuraa ja Koti ja Kuusi osuuskuntaa, sekä kaikkia muita osallistujia joita en just nyt muista.
Toivotan omasta puolestani mukavia hetkiä laavulla, olkaa kuin kotonanne, eli pitäkää koti kunnossa.
Jouni Ikonen
Alakuvat elotorilta.
Yläkuvissa Lähiöseuran (turvaliivit) työntekijät valmistautuvat vartioimistehtäviin Teivaanmäellä. Monitoimikone levensi latu-uria, joten lähelle ei saanut laskea kulkijoita. ps. valokuvien tytöt Emmi ja Tiia olivat Lähiöseuran kesätyöläisiä, Veli Laaksonen taas on ollut jo pidempään työllistettynä.
Alakuvissa talkoolaiset Heikki Janhunen ja Seppo Kuisma ensin "tankkaavat" ja sitten ryhtyvät tositoimiin opaskylttien laitossa.
Taas laulettiin Könösten voimin. Pari viikkoa sitten oli Juhani ja Esko, mutta kamera ei ollut mukana, joten 25.7 on kamera mukana. Laavua myös laitettiin talkoilla kuntoon, kuvat kertoo runsaasta osanotosta.
Lähiöluontotyöryhmän järjesti talkoot laavulla 12.6.-06. Tarjoilu tuli Lahden seudun kuntatekniikalta. Järjestämässä myös aluekummit ja Asukastupa.
Kesän ensimmäiset yhteislaulut laulettiin tosi kesäisessä säässä 13.6. laulattajina Könöset.
Lähiöseuran kevät on ollut kiireistä aikaa on pidetty 101v.-siivoustalkoita, osallistuttu omana "kylänä" Päijät-Hämeen kylämarkkinoille, oltu mukana järjestämässä CM-Launeen kanssa Puksujuna-ajelua päiväkotilapsille sekä kasvomaalausta ja pidetty huutokauppa. Mukana suurena apuna on ollut Liipolan asukastupa, Vanamohanke ja siivoustalkoissa Lahden seudun kuntatekniikka, Cm-Laune ja Liipolan SALE.
Lähiöseuran vuosikokous pidettiin toimiston tiloissa tiistaina 28.3. Puheenjohtajaksi oli kutsuttu kunniajäsen komisario Veikko Orpana.
Entinen hallitus sai vuoden jatko-aikaa, ainoastaan sihteeri tuli ulkopuolelta Maija-Liisa Kiviniemi. (Yhteystiedot etusivulla)
Tuomo Haarala sai myös "tittelin", hän on nykyään tapahtumakoordinaattori.
Vuosikokouksen pöytäkirja laitetaan nettiin myöhemmin.
Ulkoalueilla tapahtuu:
Koti ja Kuusi osuuskunnan miehet ja Lähiöseuraan työllistetyt tekevät välillä erikoisiakin työtehtäviä. Kuvissa vieritetään kiviä Pekanmäellä rinteestä. Kivet olivat vaarana alapuolella kulkeville kevyenliikenteenväylän käyttäjille. Alimmaisissa kuvissa kerätään kylätalkkarin trimmaaman kuusiaidan leikkuutähteet.
Mäkiauto-projekti
Lähiöseuran pikkujoulu jäsenille ja jäseniksi aikoville olivat toimistolla 22.11. Alhaalla kuvia tapahtumasta.
Joulupukki katsoo viereistä kuvaa ja huokaisee; Onneksi joulupuu on kuusi, eihän tuo mahtuisi jäähalliinkaan. Koivua kaataa Koti ja Kuusi osuuskunnan työnjohtaja Markku Taskinen.
Laavu poltettiin maan tasalle juhannuspäivän yönä. Tekijöitä ei tiedetä, mutta monella on vahvat aavistukset syyllisistä. Joka tapauksessa hölmöläisten touhua, lähellä oli ettei palanut koko metsä. Muutamia kuvia just kunnostetuista katoista ja poltetusta laavusta, ihan vaan muistoksi. Nyt paikalla on penkit ja pöytä ja välttävä tulipaikka.
Koti ja Kuusi osuuskunnan työryhmät lähtee joka arkiaamu kentälle. Aina ei tiedä työkohdetta vasta kun aamulla, joten kohde voi olla vaikka Porvoonjoen väylän avaaminen kaatuneilta puilta.
CM-Launeen kauppias Tapani Hakala on lahjoittanut turvaliivit Läksyparkille, kuin myös kaikille Etelä-Lahden päiväkodeille ja perhepäivähoitajille lapsineen. Mukana suunnittelussa on ollut Lähiöseura ja etenkin Tuomo Haarala.
Kuvia kesän lauluilloista
Kesän ensimmäiset yhteislaulut aloitettiin hiphopilla ja jatkettiin Könösillä. Tapahtumasta oli kiinnostunut myös Viikko Lahti, ja tekikin jutun lehteen. Järjestysmiehet tosin mainosti Liipola Tänään lehteä.
Läksyparkin lapset ja joukko Liipolan ala-asteen tokaluokkalaisia teki kiertoajelun Puksujunalla. Kohteina oli mm. Marolan kotieläinpuisto ja satama. Ala-asteen 4A puolestaan oli risu/siivoustalkoissa Laavun ympäristössä.
11.5 Lahti 100v. Siivoustalkoot klo17.00 Pohj. Liipolankatu 3:n kortteli, sekä pajukon raivaus ja Citymarketin ympäristö. Urakan jälkeen oli talkoolaisille makkaraa ja virvokkeita, jotka nautittiin Maj-Lis ja Lasse Könösen tahdittamana. Talkoolaisia oli alun kolmekymmentä lämpimässä kevät illassa. Pusikoista löytyi mm. 5 akkua, mikä on huolestuttavaa, kyseessähän on ympäristörikos. Olimme kuitenkin näyttävästi esillä, ehkä esimerkillämme saimme heräämään ajatuksia puhtaan ympäristön puolesta. Talkoissa mukana myös: Lahden seudun kuntatekniikka, TEVI/vihertoimi, aluekummit, Citymarket ja SALE Liipola. kuvia pikimmiten
MÄKILÄHTÖ KESÄÄN LAUANTAINA 23.04 KLO. 10-14 LIIPOLAN SEURAKUNTAKESKUS.
HEVOSTELUA MÄKILÄHDÖSSÄ. Toiset ratsastaa ja toiset taas heittää hevosen kenkiä. Kuvista löytyy mm. väitöskirjan Liipolasta tehnyt Marjaana Seppänen.
Alhaalla seuraavaa:
Kuva 1. Läksyparkin lapset vahvistettuna muutamalla muulla oppilaalla.
Kuva 2. Liipola tänään lehden luovutus kaupunginjohtaja Tarmo Pipatille( vieressä vaimo)
Kuva 3. Lähiöseuran arvanmyyjät, kuva 4. Asukastuvan arvanmyyjät, kuvat 5 ja 6 Kerinkallio 303 Asukastoimikunnan myyjät ja Assi, kuva 7. Irja Hytti ja Toimittaja Helena Moilanen, kuva 8. Jukka Elämäntapaliitosta ja Marja Asukastuvalta, kuva 9. Patinan ympäristöneuvonnasta Eila ja kuva 10 Vanamo-hankkeen Sari.
|
|
Mäkilähtöpäivässä mukana mm.:
Liipolan Lähiöseura, Liipolan asukastupa, Liipolan
koulun vanhempainyhdistys, Liipolan Martat, Palveluryhmä Laune, Elämäntapaliitto,
Launeen srk, Liipolan kirjasto, Etelä-Suomen Sanomat, Patinan ympäristöneuvonta
Yläkuvissa tutustuminen ESS:n tiloihin läksyparkin lasten kanssa. Alhaalla ulkoalueiden kunnostusryhmä Kiveriön suunnalla ja Ritva näyttää mitä laavusta olisi voinut jäädä jäljelle, jos tuli olisi päässyt ryöstäytymään, kun mm. kattohuopa ja pöytä poltettiin.
Läksyparkin lapsia ohjaajineen.
LÄKSYPARKKISSA ON MUUTAMAN ASKARRELTU PUUAUTOJEN MERKEISSÄ. VETÄJÄNÄ ON OLLUT TUOMO HAARALA, JOKA ON SUUNNITELLUT AUTOT JA ESIVALMISTELLUT OSAT.
LASKIAISTA VIETETTIIN LUONNON HELMASSA. ITSE MÄENLASKU JÄI VÄHEMMÄLLE, MUTTA SUOMILAMMIN JUKAN " SEURAA JOHTAJAA-LEIKKI" OLI JÄNNÄ AIKUISILLE KUIN LAPSILLE. ASUKASTUVALLA SYÖTIIN HERNEROKKAA JA NOKIKAHVIT PIHALLA. ASUKASTUPALAISTEN LISÄKSI KOTI JA KUUSEN ULKOALUEIDEN TYÖMIEHET, SEKÄ JOUKKO LAPSIA ALA-ASTEELTA SAI POSKET PUNAISEKSI.
Osuuskuntaan palkattu metsätalousteknikko Markku Taskinen pitää pojille koulutusta moottorisahan huollosta, ensimmäisessä kuvassa taustalla osuuskunnan toimistotyöntekijä Keijo Kantoluoto. Läksyparkin vetäjä Marjatta Vallius keitti pojille kahvit.
LIIPOLAN LÄHIÖSEURA RY. TIEDOTTAA !
Liipolan Lähiöseura ry oli mukana järjestämässä Autoton/kuntoviikon Esteetöntä paraatia. Invalidien Lahden asumispalvelujen kanssa oli telttakatos, jossa esillä myös Lähiön sosiaaliset yrittäjät-projektin osa-alueita sekä kahvi/mehutarjoilu paraatilaisille.
Kesän viimeiset laulut/tanssit sai taas ihmiset liikkeelle. Tauolla nautittiin Puffetin antimia. Suurkiitos Maj-Lis ja Lasse Könöselle koko kesän urakasta.
Ulkoalueiden kunnostus jatkuu ympäri Lahtea ja vähän ulkopuolellakin.
Istutuskone ei ole täydellinen, joten taimikon hienosäätö onnistuu vain mies/naisvoimin. Viime syksyn puupino laavulla pienenee, tosin yhdet talkoot on vielä paikallaan
Marolan kotieläinpuistoon talveksi polttopuita. Tarolassa taas on päässyt pajut valloilleen.
Kuivat kuuset saivat kyytiä Liipolan ala-asteen leikkipuistosta. Metsätalousteknikko Markku Taskinen näyttää mallia miten kuiva näre nousee.
Radiomäelle ja Pikku-veskun rantaan laitettiin noin 60 pönttöä ensi kesän tarpeisiin.
Laavulla tehdään kaidetta, joka helpottaa näkövammaisia ja huonojalkaisia.
![]() |
Lähiöseura ja aluekummit eri tapahtumissa Pikkuveskun ympärillä ja Patinassa.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Yhdistetty polttopuiden kärrääminen lähemmäksi ja laavun ympäristön siistimistalkoot sai tulemaan pannukahvin ja makkaran houkuttelemana mukavasti porukkaa yhteisen asian puolesta.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Jos aiotaan tehdä jotain laavulla, niin tarvitaan puutavaraa, mitä Vihertoimi oli järjestänyt meille Aaltion Niilon sahalta. Tervon Timo( Kotikaupunkini-projekti) toi lankkulastin, ja laudat haettiin myöhemmin. Metsätyöryhmä piti kokouksensa jo aika valmiissa ympäristössä, mukana myös Tarmo Hämäläinen Lahden Seudun Työttömät ry:stä.( tyhjät ruudut täyttyy myöhemmin). Ulkoalueiden työntekijöille on järjestettiin tutustuminen kaupungin puutarhalle (kaupungin apulaispuutarhuri Kirsi Kujala) ja puistopuiden oksien leikkaamisesta kertoi kaupungin puutarhuri Auvo Rahkola.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Kaupungin puutarhurit Auvo Rahkola ja Kirsi Kujala ovat myös kouluttaneet poikia mm. kasvien ja puiden tunnistamisessa, sekä puistopuiden oksien leikkaamisessa.
Italian seminaarimatka
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Tupaantuliaiset 17.2.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Lähiöseuran hallituksen kokous toimistolla (pohjoinen Liipolankatu 3)
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Ulkoalueiden hoitoa "tutussa" osoitteessa Pohjoinen Liipolankatu 16. Väylän avaaminen hälytysajoneuvoille ja pihamäntyjen leikkaus. Ps. Kaikkia puita ei kaadettu, vaan linnunpönttöpuita jäi ( kuva mies puussa).
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Mäkilähtö kesään Liipolan seurakuntakeskuksen tiloissa.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Sekalaista seurakuntaa, Läksyparkki laavulla ja Pipatti Asunnottomien yössä, sekä Lähiöseuran tupaantuliaiset.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
TYÖT ULKOALUEILLA JATKUU OSIN VANHOIN JA OSIN UUSIN VOIMIN. TOIMISTOLLA JUOTIIN PROJEKTIN LOPETTAJAISKAHVIT.
Lähiön sosiaaliset yrittäjät-projekti on loppusuoralla ja työntekijöille järjestettiin saunailta Messilässä.
LÄKSYPARKKI ON TAAS ALKANUT MARJATAN VETÄMÄNÄ. KUVISSA EI TEHDÄ LÄKSYJÄ.
Talvella 2005 oli varastohotelli kokeilu, mutta se jouduttiin hautaamaan asiakaspulan takia, kuvassa varastohäkin suunnittelua.
Lahti 100 v. merkeissä on tekeillä "Liipola tänään" lehti, kuvassa hankkeen taustavoimat.
Koti ja Kuusi osuuskunta muutti virallisesti Huippupolulle marraskuun alussa, Lähiöseuran toiminnat hoidetaan samassa paikassa.
Liipolan lähiöseura ry täytti 10 vuotta, juhlat pidettiin Liipolan seurakuntakeskuksessa. Kuvassa kunniajäsenet vasemmalta Juhani Jääsaari, Veikko Orpana, Irja Hytti, Raimo Turtianen ja Astrid Pellikka. Musiikista vastasi Maj.Lis ja Lasse Könönen. LISÄÄ KUVIA LÄHIAIKOINA.